31.1.2021

Prinsessan syntymäpäivät


 Viikko sitten vietettiin hyvän ystävän lapsen 1-vuotis syntymäpäiviä, johon minut oli kutsuttu valokuvaamaan. Juhlat jouduttiin pitämään hyvin pienellä kokoonpanolla, koska koronarajoitukset ovat edelleen voimassa.... Juhlia edeltävänä päivänä kävin katsomassa juhlapaikan ja suunniteltiin samalla miten toteutetaan valokuvausseinä, joka haluttiin rakentaa kuvien ottamista varten. 😁 Seinän paikan valinta ei kuitenkaan ollut helppoa näin valokuuvaajan näkökulmasta, koska tila oli rajallinen ja haluttu valokuvaus-seinä oli iso. 


Tässä kohtaan ei liene kenellekään epäselvää, että juhlasankari on siis tyttö, koska kaikkihan oli vaaleanpunaista ja kimaltavaa 😊 






Kahvipöydästä löytyi herkkuja joka lähtöön..😉 oli juustokakkua, voileipäkakkua, nakkipiiloja ja tietenkin se tärkein eli täytekakku, jonka päällä komeili ihastuttava Dumbo - norsunpoikanen 😍


Näissä juhlissa riitti menoa ja meininkiä niin paljon, että melkein meinasi kuvat unohtua ottaa tästä prinsessasta, hän oli niin innoissaan ja ihmeissään kaikesta ettei meinannut malttaa lainkaan paikalla edes pysyä, että saataisiin muutamat kuvat otettua😋

Päivänsankari oli onnensa kukkuloilla, kun lahjaksi tuli iso yksisarvis- pehmolelu ja vielä vaaleanpunaisena, voi tätä onnen ja riemun määrää 😊



Paljon onnea vielä tälle prinsessalle! 🥳🥳



2 kommenttia:

  1. Mistä tuo valokuvausseinä on tehty? Eli siis nuo roikkuvat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvausseinään on käytetty pitkää ilmapallo asetelmaa ja roikkuvaa koristenauhaa :)

      Poista