16.3.2021

Viherpeukalo osa 2 - Sitruunapuu

 Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia ja sitruunapuut on kasvussa. Päätin vaihtaa sitruunat isompiin ruukkuihin ja samalla suorittaa mullan vaihdot kaikkiin kasveihin. Sitruunapuun kasvatuksessa on tosi tärkeätä ostaa oikeanlainen ruukku ja multa, jotta saat kasvista täyden hyödyn irti. Valitsin tällä kertaa muovisen ruukun, jotta siirtely olisi helpompaa kevyen ruukun avulla ja multana käytän kaktus- ja mehikasvimultaa, koska se on toiminut hyvin ainakin tähän asti. 😁



On hyvä myös tarkistaa, että ruukun pohjassa on riittävät reiät, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois ruukusta. Näissä ruukuissa, jotka valitsin ei ollut valmiiksi reikiä, joten porattiin näihin pienet reiät... 



Aikaisemmin en oo ruukun pohjalle laittanut ruukkusoraa, joten päätin nyt kokeilla sitäkin samalla, kun ruukkuja alettiin vaihtamaan. Ruukkusoran avulla säästää kyllä hirmuisen määrän multaa ja ruukusta saa vieläkin vähän kevyemmän.

 


Laitoin pohjalle noin 5-10cm ruukkusoraa ja sen jälkeen uudet mullat ruukkuun ja varovasti irrottamaan sitruuna vanhasta ruukusta, se olikin hieman haasteellista, kun juuret olivat puskeneet ruukusta ulos ja kietoutuneet ruukun pohjassa olevien reikien ympärille.. 😂 Irrotus onnistui kuitenkin hyvin, eikä juuret vaurioituneet tai katkenneet siirron yhteydessä, sitten varovasti uuteen purkkiin vaan ja multaa kevyesti ruukku täyteen.







Nyt on kaikki kolme sitruunapuuta istutettu isompiin ruukkuihin ja toivotaan, et he jatkaa selviytymistä vielä pitkään. Tää on ehdottomasti ollu mulle yks suosikki "harrastus" istuttaa ja hoitaa näitä sitruunapuita ja katsoa miten ne kasvaa mun viherpeukalon taidoilla. Oon huomannut myös, että muut viherkasvit on alkanut kiinnostaa mua paljon enemmän tän innostuksen myötä ja oon alkanut ostamaan meille ihan oikeita kukkasia ja kasveja taloon, enkä enää tyydy vaan muovikukkasiin. 😂😂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti