11.8.2024

Arki alkaa

Uusi viikko ja uudet kujeet!

Niin se kesäloma vierähti esikoisella ja on aika palata arjen pariin. Reipas neljä viikkoa meni silmiä räpäyttämällä ja maanantaina olisi aika palata viikoksi päiväkotiin, jonka jälkeen vaihdetaan toiseen hoitopaikkaan. 

Kesäloma meni todella nopeasti ja lomalla ehdittiin puuhailla koko perheen kanssa, vaikka ja mitä. Käytiin shoppailemassa, mökkeilemässä Merikarvialla, ulkoiltiin paljon ja vielä ennen arkeen paluuta lomaan mahtui miniloma Tampereella. 

Ihana aloittaa arki ja saada taas rytmiä päiviin, vaikka itse jatkankin vielä lomailua loppuvuoden ajan kuopuksen kanssa. Loman aikana on päivätkin mennyt jo sekaisin, kun ei ole tarvinnut huolehtia esikoisen päiväkodista - ajantaju katosi välillä täysin. Olin niin loma tunnelmissa, että unohdin, jopa ilmoittaa esikoisen hoitoajat päiväkodille. :D 

Omat tunteet menevät taas vuoristorataa, kun mietinkin jo päiväkodin alkua. Jännittää ja samalla todella haikea fiilis, kun esikoinen aloittaa hoidossa. Tiedän myös, etten itse pysty tarjoamaan hänelle niin paljon virikkeitä koko ajan, mitä hän tarvitsee, kun kotona on kuopus hoidettava. 

Jäädään jännityksellä odottamaan miten vaihto uuteen hoitopaikkaan sujuu!


Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti