Näytetään tekstit, joissa on tunniste PHOTOGRAPHY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PHOTOGRAPHY. Näytä kaikki tekstit

27.6.2021

Visit Uusikaupunki

 


Kotimaanmatkailua tulee harrastettua todella vähän, vaikka kotimaassakin on oikeasti hienoja paikkoja missä olisi kiva päästä käymään. :D Tuntuu aina jotenkin luontevammalta lähteä ulkomaille reissuun, kun haluaa kokea jotain uutta ja hienoa. Tällä kertaa kuitenkin valitsin kotimaanmatkailun ja tein pienen päiväretken Varsinais-Suomen rannikkokaupunkiin, jossa pääsin tutustumaan merellisiin maisemiin. Kohteena oli tällä kertaa Uusikaupunki ja täytyy myöntää, että oli kyllä tunnelmaa kulkea rantaa pitkin ja ihastella isoja purjelaivoja, sekä upeita maisemia. 




Uusikaupunki on minulle suhteellisin vieras kaupunki, vaikka se sijaitseekin niin lähellä Raumaa, että siellä voisi käydä useamminkin kiertelemässä paikkoja ja tutustumassa lähikuntien tarjontaan. :D Rantaa pitkin kävellessä löytyi paljon mielenkiintoista katsottavaa ja luettavaa historiasta. Matkan varrelta löytyi myös hotelli upealla rantamaisemalla, sekä lukuisia kahviloita ja ravintoloita.












Rantabulevardi on hiljattain kunnostettu uuteen uskoon, jonka yhteydessä rantamuuriin ja kivetyksiin on laitettu merellisiä lauseita ja laivojen nimiä, jotka liittyvät kaupungin merelliseen historiaan. Nimetyt laivat ovat joko rakennettu Uudessakaupungissa tai sitten ne ovat aikoinaan vieraillut kaupungin satamassa. Laiturien nimet kuvaavat entisaikojen kauppalaivojen reittejä, jotka olivat Tukholma, Kööpenhamina sekä Lontoo. Rannalta löytyi myös teksti seiniä, jotka esittelevät nämä kolme edellä mainittua kaupunkia. Nämä hauskat tekstit ja seinät piti ikuistaa myös kuviksi. :D 



















Rantabulevardia pitkin käveltyä löytyi toisesta päästä vanha puhelinkoppi :D Puhelinkoppeja ei juurikaan enää katukuvassa näe missään, vaikka ne on hienoja elementtejä näin upeissa miljöömaisemissa. 




Tämän reissun jälkeen aioin kyllä jatkossakin vierailla kaupungissa ja ensikerralla tutustutaan muihinkin, kuin rantamaisemiin! ❤ Jatkossa aion kyllä enemmän matkustella kotimaassa tutustumassa kaupunkien tarjontaan ja tietenkin tutustumassa paikallisiin herkkuihin. :) 


Mikä on sun lempikohde kotimaassa?! 😎



23.5.2021

Mieltä virkistävä metsäretki

 

Kaunis kesäinen Sunnuntai aamu houkutteli minut lähimetsään tutkimaan tarkemmin paikkoja. Moni on varmasti jo huomannutkin, että pidän luonnossa liikkumisesta ja tällä kertaa päätin myös ottaa kameran mukaan lähimetsän kierrokselle. Lähimetsä on nimensä mukaan tosiaan lähimetsä, sillä kotiovelta pihatien ylitys ja ollaankin jo metsässä.❤ 




Ostin noin viikko sitten uudet vedenpitävät retkeilykengät, jotta metsässä kävely olisi miellyttävämpää, ilman ettei sukat ole aina ihan läpimärät, eikä kengät täynnä roskia ja täytyy sanoa kyllä nyt, että olen erittäin tyytyväinen ostokseeni! :) Ei tarvinnut todellakaan varoa mihin astuu ja sukat pysyivät koko reissun ajan ihan kuivana! :D Kevään aikana on aika reippaasti satanut vettä ja sen tosiaan huomasi tällä reissulla, metsäpolut olivat veden vallassa ja isoja lätäköitä oli syntynyt metsään. :) 



Kuusen kukinta on niin upea! ❤ Kuusi kukkii punaisin ja joskus jopa ruskein tai vihrein emikukinnoin touko-kesäkuun vaihteessa ja tällä kertaa kuusen kukinnot olivat upean punaisina. Olisin voinut jäädä ihastelemaan näitä pidemmäksikin aikaa, koska ne ovat vain niin upeita! ❤


Matkan varrelta löytyi muutama linnunpönttökin, mutta niiden asukkaista ei näkynyt jälkeäkään. Toinen linnunpöntöistä oli kyllä niin vinossakin puussa, ettei siellä varmasti ole mukava asustella ainakaan.. :D 


Reitin varrelta löytyi paljon kaatuneita puita, joita sai kierrellä ja väistellä matkan aikana. ☀

Viimeisenä eteen tuli ötökkä.. :D Nyt täytyy myöntää etten todellakaan edes tiedä mikä tämä ötökkä on.. :D Mulla on niin huono ötökkä, hyönteis- tuntemus ettei oo tosikaan, lähinnä pelkään vaan kaikkia ötököitä, enkä uskalla edes koskea niihin 🙈🙊 Jos joku tämän ötökän tästä tunnistaa niin kertokaa ihmeessä mullekkin mikä tää on?! :D ❤

Reipas tunnin mittainen lenkki metsässä saa kyllä kaikki murheet unohtumaan ja tuo hymyn huulille ja mikä parasta ei tarvitse tervehtiä jokaista vastaantulijaa, sillä näissä maisemissa saa ainakin ihan rauhassa ja yksin tallustella. Tykkään olla omissa ajatuksissani silloin, kuin kaipaan piristystä huonoon päivään ja nämä hetket metsässä ovat juuri sitä varten! ❤ 

20.4.2021

Monkeypod tutuksi


 Monkeypod-linssipallo tai lens ball on lasista valmistettu kuula, jota voi käyttää tehosteena tai rekvisiittana valokuvaamisessa. Linssipallon avulla saat heijastamaan ympäristön 180-asteen kulmassa ja kuvan näyttäytymään ylösalaisin olevana peilikuvana. Linssipalloista löytyy eri kokoisia palloja, joita voit hyödyntää valokuvauksessa. 


Innostuin itse myös kokeilemaan linssipallon avulla kuvaamista ja mukanaanhan se minut vei 😍 Multa löytyy palloja jo useampi kappale mm. 80mm, 60mm, 50mm, 40mm ja 30mm linssipallo. Linssipallon avulla kuvaaminen on aika hankalaa jos yksin lähtee kuvailemaan, varsinkin jos yrität pitää palloa kädessä ja ottaa toisella kädellä kuvaa ja saada vielä kuvan, niin ettei kuva tärähdä mihinkään suuntaan.😂 Nykyään Linssipallot kulkee aina kameralaukussa mukana, kun lähden kuvaamaan, menin sitten minne tahansa.



Auringossa pallon kanssa kuvaaminen on todella haastavaa jo pelkästään sen takia, että pallo polttaa kädessä jos aurinko siihen suoraan osuu, eli tällöin kannattaa laittaa pallo alustalle ja varovasti siirrellä sitä haluamaansa paikkaan. Aurinko myös heijastaa helposti palloon, jolloin kuvaan saattaa jäädä pieniä väri pisteitä.