28.2.2021

Tarvontorin tilalle kauppakeskus



 Raumalla tapahtuu.. Kanalin rannan maisemat muuttuvat merkittävästi, kun Tarvontorin purkutyöt ovat täydessä vauhdissa Rauman keskustassa. Paikan historia on pitkä sillä paikalla on ehtinyt toimia 1914 vuonna rakennettu Rauman lyseo, jonka jälkeen paikalle rakennettiin 1972 Keulan toimesta Sokos-tavaratalo, joka myöhemmin muuttui Tarvontoriksi. Nyt on kuitenkin aika purkaa vuodesta 2015 tyhjillään seisonut Tarvontorin liikekiinteistö pois uuden kauppakeskushankkeen tieltä. 








Karun näköistä katseltavaahan tämä oli, kun purkutyöt olivat jo täydessä vauhdissa, mutta hienosti se homma sujuu ammattilaisilta. Katselijoitakin oli paikalle tullut, kun itse kävin muutamat valokuvat vielä ottamassa purkuvaiheesta.

Tarvontorin ajoista ei hirveästi muistikuvia ole jäänyt minulle, muistan kuitenkin sen verran, että kiinteistössä toimi aikoinaan Seppälä, Lindex, kirjakauppa, urheiluvaateliike, kahvila ja ruokakauppa. Mieleeni on kuitenkin jäänyt hauska tarina Seppälän reissusta, kun oltiin vaateostoksilla ja innostuttiin siinä sitten veljeni kanssa riekkumaan kassan luona olevassa kaiteessa niin paljon, että koko kaide siis tipahti irti, kun roikuimme siinä niin innokkaasti, onneksi kummallekaan ei kuitenkaan käynyt mitään pahempaa siinä kohtaa, mutta ei sitä tullut lapsena ajateltua tuollaisia asioita, ettei jossain kaiteessa voisi roikkua :D 


Nyt nämä tarinat ja muistot ovat tosiaan vaan muistoja, sillä rakennus alkaa olemaan kohta kokonaan maan tasalla ja jossain kohtaa alkaa uuden kauppakeskuksen rakennuttaminen kyseiselle paikalle.


Kauppakeskus herättää varmasti monia eri mielipiteitä asukkaiden kesken, kuten kannattaako sellainen näinkin pienellä paikkakunnalla? miten käy Vanhan Rauman kivijalkamyymälöille? ja varmasti monia muitakin asioita on mietitty. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa, mikäli oikeat liikkeet löytävät kauppakeskukseen, Raumalla on tällä hetkellä ainakin todella huonot shoppailu mahdollisuudet vaatteille ja jalkineille, jos ei ole valmis maksamaan kalliista merkkivaatteista. Melkein tänä päivänä netistä tulee helpommin tehtyä vaateostokset, kun valikoima on laajempi ja hinta laatu-suhde kohdillaan, sekä voidaan välttää ylimääräinen kontakti muihin ihmisiin. 


Kuva: Rauma.fi










27.2.2021

Täysikuu



Mietin eilen illalla pitkään pitäisikö lähteä kuvaamaan täysikuuta, mutta jostain syystä en vain saanut aikaiseksi lähteä, vaikka kuu oli todella kirkas ja hienon näköinen taivaalla. Asia jäi kuitenkin harmittamaan ja huomasin tänään aamulla, kun join aamukahvia keittiössä, että nythän se kuu vasta onkin upea, kun aurinko alkoi nousta ja taivas punersi hieman, samalla sekunnilla tempaisin pöydän vierestä ylös ja hain kamerani ja suorastaan juoksin pihalle kuvaamaan sitä, eikä hetkeäkään liian myöhään.  

Kiiruhdin talomme taakse tien varteen, josta sain hätäisesti otettua muutaman kuvan kuusta ja toivoin vain, että joku kuva olisi edes onnistunut, ei sillä hetkellä paljon kerinnyt miettimään edes kameran asetuksia. :D Olin kuitenkin tyytyväinen, kuin näin kuvat koneella ja huomasin ilokseni muutaman kuvan onnistuneen. Täytyy myös olla tyytyväinen siinä mielessä kuviin, kun ei ikinä ennen ole edes yrittänyt kuuta kuvata.. :D Pitäisi ilmeisesti useammin tehdä näitä extempore kuvauksia.. 😍













26.2.2021

Aikuisten Ystäväkirja


 AIKUISTEN YSTÄVÄKIRJA




Lueskelin eilen oikein ajan kanssa toisten blogeja ja bongasin moneltakin kirjoittajalta tällaisen ystäväkirja haasteen ja päätin itsekin toteuttaa sen omaan blogiini. Lapsuudessa tuli paljon kirjoiteltua kavereiden ystäväkirjoihin ja niitä naurettiin aina yhdessä, mitä sinne oltiin kirjoiteltu :D Monelle lukijoista olen kuitenkin täysin vieras ja tuntematon niin nyt on hyvä hetki avata vähän, kuka on Valon Viemää blogin kirjoittaja Mira.


Olen: Mira

Ikä: 27 

Siviilisäätyni: Avoliitossa

Asumismuotoni: Omakotitalossa vuokralla Raumalla ( Haave ikiomasta kodista kasvaa koko ajan )

Ammatti/Koulutus: Ravintolakokki, Tarjoilija, Ripsimuotoilija ja Kynsimuotoilija

Olen työskennellyt: Tästä listasta tulisi todella pitkä jos alkaisin kaikki luettelemaan tähän, joten tässä muutamia... Tarjoilijana, Varhaisjakajana, Yrittäjänä omassa yrityksessä ripsien ja kynsien parissa ja tämänhetkisenä työnä olen Lasityöntekijä/Ryhmävastaava Tuulilasitehtaalla

Kiinalainen horoskooppi: Tämä piti ihan tarkistaa, koska ei ollut tietoa, mutta olen Kukko!

Harrastukset: Ratsastus, Valokuvaus ja nyt uutena juttuna bloggaus :) 

Pohdin: Tulevaisuuden haaveita ja mahdollista uutta ammattia

Vihaan: Välinpitämättömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta

Pyrin: Luotettavuuteen ja hoitamaan kaikki asiat aina mahdollisimman hyvin 

Rakastan: Puolisoani, eläimiä (hevoset + koirat),  matkustelua, valokuvaamista, hitaita aamuja, tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin :) 

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä eniten koirasta, perheen perustamisesta, omasta talosta ja tietenkin heti, kun tilanne sallii niin ulkomaan reissusta!

Pelkään: Menettämistä

Inhoan: Olla kuvattavana, en kuvaile itseäni juuri koskaan ja tästä syystä myös tämän tekstin kuvat on arkistoista kaivettu :D

Tarvitsen: Hiljaisia hetkiä yksin kotona, rentoutumista

Kaipaan: Tällä hetkellä varmaan kuitenkin eniten sitä matkustelua

Kerään: Hmm.. tällä hetkellä ei taida olla kyllä mitään mitä keräisin 




LEMPPARIT..


Väri: Musta, Ruusukulta

Vuodenaika: Ehdottomasti kesä 

Eläin: Muutaman kuukauden päästä meille muuttaa koira

Lukeminen: En lue kirjoja lainkaan. Netissä tulee seurattua uutisia ja blogeja, joten kai sekin lukemisesta menee 

Musiikkilaji: Kotimainen musiikki uppoaa, mut ei kuitenkaan mikään iskelmä

Numero: 9

Asia minussa: Rohkeus olla oma itseni

Ruoka: Grillattu pihvi + lisukkeet

Juoma: Kahvi + Red Bull

Lomakohde: Paikoista, joissa olen käynyt, ehdottomasti Bulgaria

Tuoksu: Tuoreen korvapuustin tuoksu

Kasvi: Itse kasvatettu sitruunapuu

Säätila: Lämmin ja aurinkoinen

Tapa viettää vapaailta: Rentoutumalla hyvässä seurassa




MUUTA...


Pidätkö tytöistä vai pojista: Miehistä! 

Onko sinulla salaisuuksia: Jokaisella meillä on jokin pieni salaisuus 👀

Tatuointisi: Kyllähän niitä muutama löytyy mm. Niskasta, kyljestä, jalasta ja kädestä

Lävistyksesi: Korvikset, kielikoru, tragus ja nenäkoru

Mitä tilaat baarissa: Useimmiten kuivan omenasiiderin

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Itseasiassa ei, oon aina viihtynyt paljon yksin ja koskaan ei oo tullu mitään parasta parasta ystävää, jonka kanssa olis ollu tekemisissä lapsuudesta asti, mut onneks näin aikuisiällä on vielä löytynyt ihania ystäviä vierelle 💖

Mitä muuttaisit itsessäsi: Tää oli hankala, on varmasti monia asioita mitä vois itsessä muuttaa.. Mutta ainakin haluaisin olla enemmän spontaani ja revitellä enemmän, ennen kaikkea lähteä asioihin helpommin mukaan.




KERRO JOTAIN SIITÄ, KUN.....


Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin 17 vuotias ja siinä ne muistikuvat sit olikin :D

Viimeksi koit romanttisen hetken: Kun hän oli ladannut kahvinkeittimen valmiiksi, pieni huomaavainen ele arkena, joka kuitenkin piristää mukavasti alkavaa päivää.. :) 

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: BEHM - Päästä varpaisiin 




AIKUISTEN YSTÄVÄKIRJA - YLLÄTYITKÖ JOSTAIN?