9.3.2021

Kaipuu ulkomaille

 

Vuosi mennyt, eikä vieläkään uskalla lähteä ulkomaille, hiton Covid-19… Ikävöin niin paljon jo lomareissulle ulkomaille. Ollaan nyt pyritty käymään kerran vuodessa lomareisulla ulkomailla puolison kanssa ja on se vaan niin ihana irtiotto arjesta, kun pääsee normaalista arjesta kauas etelän lämpöön. 😍

 

Tässä oikein rupeaa muistelemaan kaikkia ulkomaanreissuja mitä on tullut tehtyä ja mun ensimmäinen reissu oli Turkin Bodrumiin. Tästä reissusta on niin paljon jo aikaa, ettei hirveästi enää edes koko reissua muista, mutta kiva paikka oli kyllä, voisin vaikka mennä uudestaankin 😊

 


Meidän Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka tehtiin Kanarian saarille tammikuussa 2018. Haluttiin lähteä talvea pakoon etelänlämpöön ja valittiin silloin kohteeksi Puerto de la Cruz, eli Teneriffalle mentiin! 😊 Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka jännitti mua ainakin ihan hirveästi, mutta samalla siitä tuli niin kiva fiilis, kun vihdoin saatiin yks meidän haaveista toteutettua. Käytiin tutustumassa Loro Parque:n eläintarhassa ja oli muuten aivan huikea kokemus päästä katsomaan miekkavalas esitystä ja näitä kaikkia muita upeita eläimiä mitä eläintarhasta löytyi. Tän reissun jälkeen tuli heti fiilis, et lähdetään kyllä uudestaankin ulkomaille. 😊 Ja näinhän me myös ollaan tehty… 😋


 

Oltiin jo suunniteltu kesälle 2019 yhteinen reissu Bulgariaan, kunnes kaverit kysyi et lähdettäisikö heidän kanssa Tammikuussa 2019 Lanzarotelle ja mitä muutakaan tähän voi vastata, kun kyllä! 😊 No niinpä sitten päädyttiin tammikuussa 2019 Lanzarotelle Puerto Del Carmeniin kavereiden kanssa ja siitä noin puolen vuoden päästä meillä olikin tiedossa meidän varaama Bulgarian matka 😊




Lanzaroten reissu oli hyvin erilainen reissu, kun isommalla porukalla oltiin matkassa, päästiin kokemaan ihan uskomattomia asioita ja hauskoja hetkiä löytyi paljon tästä reissusta, paras hetki mikä jäi mieleen tästä reissusta, oli ne upeat maisemat siellä tulivuorilla. 😎💓


 

Lomareissun jälkeinen aika menikin tosi nopeasti, kun tiesi että kohta on uusi reissu tiedossa ja silloin suuntana olis Bulgarian Sunny Beach. Bilettäjien paikka? No kyllä se sitäkin oli, mutta oli myös hyvin rauhallista aikaa, vaikka meilläkin oli hotelli aivan keskustan sykkeessä baarien vieressä. Hotellilta pääsi suoraan uimarannalle ja parvekkeeltakin oli upeat näköalat rannalle. Tältä reissulta ei ainakaan aurinkoa puuttunut, sillä lämpötilat kohoili yli 30 asteessa 😊 Tälle lomalle ei oltu suunniteltu mitään ohjelmaa ja aktiviteettejä vaan mentiin ihan fiiliksen mukaan auringosta nauttien rannoilla ja kaduilla shoppailen. Tää oli ehdottomasti yks mun lemppari reissuista mitä oon ulkomaille tehnyt. ja näköjään harvinainen siinä mielessä, et tältä reissulta ei löydy oikein edes kuvia, eli nautittu on selkeästi tällä reissulla... 😎



Kiva fiilistellä vanhoja reissuja vähän, kun ei oo nyt mahdollisuutta ulkomaille lähteä, mutta ehdottomasti, kun tilanne antaa myöden matkustaa niin reissuun lähdetään. Haluaisin ehdottomasti päästä tekemään vielä  jonkun pidemmän reissun ulkomaille, enemmän reppureissu tyylillä kierrellen eri paikkoja vähän laajemmin, mut eiköhän sillekkin reissulle löytyisi aikaa jossain kohtaan, viimeistään eläkepäivillä 😂 Okei no ehkä kuitenkin vähän aikaisemmin, sillä niihin eläkepäiviin on vielä runsaasti aikaa 😂 


7.3.2021

Talvimyrsky

Myrskyinen päivä ja päätin lähteä katsomaan meren rantaan aallokkoja ja kokeilemaan millaisia kuvia saan aikaiseksi. Suuntasin Pyhärannan Rihtniemeen kuvailemaan ja totesin heti alkuun linssivalinnan olleen huono paikkaan nähden, olin ottanut mukaan vain yhden linssin, mikä oli todella suuri virhe. 😁 Aina pitäisi ottaa mukaan koko kamerakalusto, jotta mahdollisuuksia olisi enemmän kuvien suhteen, tästä ehkä opittiin taas jotain ja ensi kerralla koko kalusto lähtee mukaan! 😊







Rakastan kyl yli kaiken kuvata merenrannassa! 💓 Kuvista tulee aina upeita ja maisemat on vaan niin pysäyttäviä joka kerta, ei riitä edes sanat kuvailemaan sitä tunnetta mikä tuolla tulee aina! 😍 

5.3.2021

Rohkeutta on olla oma itsensä


”Rohkeutta on olla oma itsensä”

 Puhutaan hetki rohkeudesta olla oma itsensä.. Tämä on hyvin yleinen asia mitä pohditaan paljon ja mietitään, miten voisimme olla oma itsemme, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat meistä. Meillä jokaisella on joskus miellyttämisentarve ja haluamme olla sellaisia kuin muut, emmekä sellaisia kuin olemme.


Joskus vaaditaan rohkeutta nousta seisomaan ja sanoa oma mielipide ilman, että ajattelee mitä muut miettivät siitä mitä sinä sanot tai teet. Tiedän ei ole niin helppoa miltä kuulostaa, annamme helposti ihmisten määritellä sen, miten toimimme tai mitä tuomme itsestämme esiin. monesti on ihmisiä, joilla on hyvin vahvat näkemykset myös siitä, mitä minun pitäisi olla tai millainen minun elämäni tulisi olla, eikä tätä vastaan ole yksinkertaisesti vaan helppo nousta seisomaan ja sanoa ääneen sen mitä itse ajattelee.


 Piiloudumme helposti oman persoonan taakse ollaksemme niin kuin muut ovat, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta. Kuvittelemme, että seuraamalla muita ihmisiä meidän elämä voisi olla paljon parempaa ja hienompaa, vaikka todellisuudessa annamme itsestämme vain muille väärän kuvan siitä mitä me olemme oikeasti, koska emme uskalla olla aitoja ja pelkäämme sitä mitä muut ajattelevat meistä jos olemme erilaisia ja sanomme oman mielipiteemme ääneen. Uskon kuitenkin, että jokainen meistä on joskus verrannut itseään muihin ihmisiin ja halunnut olla niin kuin toiset ovat, ennekuin olemme rohkaistuneet siitä, että meillä jokaisella on oikeus ja rohkeus valita oma polkunsa ja kulkea sitä kohti.

 

 Jokaisella meistä on oikeus kulkea omaa polkua ja se polku on juuri se minkä olet itse valinnut itsellesi, eikä kukaan muu voi valita sitä sinulle puolestasi, joskus se vaatii ihan suunnattomasti rohkeutta tehdä asioita omalla tavallaan, mutta on hyvä muistaa, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa saavuttaa asioita elämässä.  Oman polun löytäminen voi joskus tuntua hankalalta, mutta on hyvä muistaa silloinkin, että rohkeus on olla oma itsensä, eikä lähteä vaikeissakaan paikoissa seuraamaan kenenkään muun polkua.

 

Arvostan rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat olla aidosti oma itsensä ja kulkea omaa polkuaan välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Rohkeus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei pelkäisi asioita tai muiden sanomisia, vaan sitä, että toimii pelosta huolimatta. En kuitenkaan koe itse olevani kauhean rohkea, vaikka kuljenkin omaa polkua ja teen asioita, kuten haluan. Päivä päivältä voimme olla kuitenkin rohkeampia ja kulkea omia polkuja eteenpäin, sillä se on juuri oikea polku sinulle! 😊


Uskalla siis olla rohkea oma itseni, sillä sinä olet aito ja ainutlaatuinen juuri sellaisenaan, eikä kukaan vie sitä sinulta pois! 😊



 

Rohkeutta on monenlaista.. Rohkeus voi olla oman pelon kohtaamista, oman mielipiteen ääneen sanomista, virheiden myöntämistä, toisen puolustamista tai rohkeutta voi olla pukeutua omalla tavallaan. On kuitenkin muistettava, että jokaisella meistä on asioita elämässä, jotka vaativat rohkeutta. Isot elämänkäänteet vaativat useasti rohkeutta paljon enemmän ja tässä kohtaa mietimmekin, että mistä saamme rohkeutta lisää näihin asioihin? Kaikki lähtee tietenkin itsestäsi, omasta elämänasenteesta, sinä päätät sen, oletko rohkea, hyppäätkö tuntemattomaan ja ajattelet, että kyllä kaikki järjestyy. On hyvä ajatella optimistisesti asioita, koska myös näin kasvatat omaa rohkeuttasi ja uskallustasi tehdä asioita omalla tavallasi.

 

Olen tehnyt elämässäni rohkeita ja hätäisiä valintoja ja olen edelleen pystyssä. Rohkeus kasvattaa ihmisenä, uskon ja luotan rohkeuteeni ja teen asioita, joita haluan, koska kadun enemmän kuitenkin asioita, joita jättäisin tekemättä.


 Muistetaan siis olla rohkeita omana itsenämme, meillä jokaisella on oikeus omaan polkuun ja omaan elämään! 😊