16.3.2021

Viherpeukalo osa 2 - Sitruunapuu

 Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia ja sitruunapuut on kasvussa. Päätin vaihtaa sitruunat isompiin ruukkuihin ja samalla suorittaa mullan vaihdot kaikkiin kasveihin. Sitruunapuun kasvatuksessa on tosi tärkeätä ostaa oikeanlainen ruukku ja multa, jotta saat kasvista täyden hyödyn irti. Valitsin tällä kertaa muovisen ruukun, jotta siirtely olisi helpompaa kevyen ruukun avulla ja multana käytän kaktus- ja mehikasvimultaa, koska se on toiminut hyvin ainakin tähän asti. 😁



On hyvä myös tarkistaa, että ruukun pohjassa on riittävät reiät, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois ruukusta. Näissä ruukuissa, jotka valitsin ei ollut valmiiksi reikiä, joten porattiin näihin pienet reiät... 



Aikaisemmin en oo ruukun pohjalle laittanut ruukkusoraa, joten päätin nyt kokeilla sitäkin samalla, kun ruukkuja alettiin vaihtamaan. Ruukkusoran avulla säästää kyllä hirmuisen määrän multaa ja ruukusta saa vieläkin vähän kevyemmän.

 


Laitoin pohjalle noin 5-10cm ruukkusoraa ja sen jälkeen uudet mullat ruukkuun ja varovasti irrottamaan sitruuna vanhasta ruukusta, se olikin hieman haasteellista, kun juuret olivat puskeneet ruukusta ulos ja kietoutuneet ruukun pohjassa olevien reikien ympärille.. 😂 Irrotus onnistui kuitenkin hyvin, eikä juuret vaurioituneet tai katkenneet siirron yhteydessä, sitten varovasti uuteen purkkiin vaan ja multaa kevyesti ruukku täyteen.







Nyt on kaikki kolme sitruunapuuta istutettu isompiin ruukkuihin ja toivotaan, et he jatkaa selviytymistä vielä pitkään. Tää on ehdottomasti ollu mulle yks suosikki "harrastus" istuttaa ja hoitaa näitä sitruunapuita ja katsoa miten ne kasvaa mun viherpeukalon taidoilla. Oon huomannut myös, että muut viherkasvit on alkanut kiinnostaa mua paljon enemmän tän innostuksen myötä ja oon alkanut ostamaan meille ihan oikeita kukkasia ja kasveja taloon, enkä enää tyydy vaan muovikukkasiin. 😂😂

14.3.2021

Luonnollinen arkimeikki


Näin syntyy luonnollinen arkimeikki.. :) Rakastan yli kaiken luonnollista meikkiä, ilman mitään meikkivoiteen rajoja tai paakkuja kasvoissa. Olenkin löytänyt itselleni juuri täydelliset kevyet meikkituotteet, joka saa ihon näyttämään kevyeltä ja kuulaalta ja meikki pysyy hyvänä koko päivän. Tuotteiden löytäminen on ollut hyvin haastavaa, sillä mun sekaiholla, joka rasvoittuu hyvin helposti, ei oo vaan yksinkertaisesti mikään näyttänyt hyvältä.. 😕 Kunnes löysin tähänkin ratkaisun ja vaihdoin ihonhoito-tuotteet luonnonkosmetiikkaan ja kummasti alkoi iho näyttämään paremmalta ja meikitkin rupesi pysymään kasvoilla, eli sillä on oikeasti suuri merkitys mitä tuotteita käyttää ihonhoidossa!! 😊😊


Hyvän meikin tekeminen alkaa kuitenkin laadukkaista ihonhoitotuotteista, jolla varmistat riittävän kosteuden ihollesi, ettei meikki paakkuunnu heti. Laitan aina meikin alle kevyen Atopik kosteusseerumin, jolla varmistan ihon riittävän kosteutuksen, ennen meikkaamista. 




Tykkään kevyestä meikistä, mutta silti meikki saa olla vähän peittävä ja ihoa tasoittava. Kosteusseerumin jälkeen levitän iholle Beauty-blender The Leveler face primerin, joka vähentää ihon punotusta ja tasoittaa ihon pintaa kivasti. Levitän usein siveltimellä ensin primerin kasvoille ja viimeistelen sen vielä kostealla beautyblender-meikkisienellä iholle. Tuote on riittävän peittävä ja tasoittava jo itsessään, eikä tämän kanssa tarvitse enää käyttää meikkivoidetta. 😁 




Seuraavaksi vuorossa kulmat, no niille mä en yleensä tee mitään, koska mulla ne on pigmentoitu ja on hyvät sellaisenaan, joskus kuitenkin saatan lisätä vähän kulmakynää antamaan lisävärin kulmille, mutta ei missään nimessä ole pakollinen. 😊

Tämän jälkeen laitan puuterin ja suosikiksi on valikoitunut Laura Mercierin - kevyt irtopuuteri, huippusuosittu ja kuluttajien ykkösvalinta ehdottomasti, tämä on se tuote mitä en vaihtaisi kyllä enää mistään hinnasta pois. Puuteri tasoittaa ihoa ja saa meikin pysymään koko päivän hyvänä ja mikä parasta, se ei kerry juonteisiin, eikä paakkuunnu! 😊




Ja viimeisenä vuorossa silmät... Silmämeikki on mulla hyvin vähäinen, sillä en käytä luomivärejä tai rajauksia lainkaan, pelkästään ripsiväri ja näin ollen silmämeikkikin on valmis. Taivutan aina ripset ennen ripsivärin laittoa muovisella ripsientaivuttimella. Ripsiväri on valikoitunut mulla hyvin pitkälti sen mukaan, mikä sopii herkille silmille, ei karise päivän mittaan ja myös lähtee ihan vedellä pois. Näin ollen olen valikoinut itselle kaksi ripsiväriä ja molemmat ovat päivittäisessä käytössä, toisena vaihtoehtona on Max Factor Dramatic volume ja toisena löytyy myös Max Factor ripsiväri ja se on puolestaan High Volume & Definition mascara. Molemmat ovat laadukkaita ja kestäviä ripsivärejä ja todella helposti levittyviä. 😊




Viimeistelen meikin aina meikinkiinnitys suihkeella varmistaakseni vielä meikin kestävyyden koko päivän ajan. Mulla on ollut useampia kiinnityssuihkeita testissä ja nyt on löytynyt yks ehdoton suosikki Revolution Beauty sarjasta, Sport Fix Extra Hold Makeup fixing spray, suihke joka hillitsee kiiltoa. Tää on ehdottomasti se suihke mitä oon kaivannut. Näin syntyy mun arkimeikki, jonka tekemiseen menee aikaa noin. 10 minuuttia, eli hyvin helppo ja nopea ja antaa just sen kivan pienen hehkun kasvoille mitä kaipaan! 😍


Ennen meikkiä ☝



ja meikin jälkeen ☝



Ihanaa, kun meikkaamisen ei tarvitse kuluttaa paljon aikaa ja pienillä asioilla syntyy kaunis arkinen meikki! 😍

Käytätkö sä meikkaamiseen tunteja vai syntyykö sun arkimeikki muutamassa minuutissa? 😀


9.3.2021

Kaipuu ulkomaille

 

Vuosi mennyt, eikä vieläkään uskalla lähteä ulkomaille, hiton Covid-19… Ikävöin niin paljon jo lomareissulle ulkomaille. Ollaan nyt pyritty käymään kerran vuodessa lomareisulla ulkomailla puolison kanssa ja on se vaan niin ihana irtiotto arjesta, kun pääsee normaalista arjesta kauas etelän lämpöön. 😍

 

Tässä oikein rupeaa muistelemaan kaikkia ulkomaanreissuja mitä on tullut tehtyä ja mun ensimmäinen reissu oli Turkin Bodrumiin. Tästä reissusta on niin paljon jo aikaa, ettei hirveästi enää edes koko reissua muista, mutta kiva paikka oli kyllä, voisin vaikka mennä uudestaankin 😊

 


Meidän Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka tehtiin Kanarian saarille tammikuussa 2018. Haluttiin lähteä talvea pakoon etelänlämpöön ja valittiin silloin kohteeksi Puerto de la Cruz, eli Teneriffalle mentiin! 😊 Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka jännitti mua ainakin ihan hirveästi, mutta samalla siitä tuli niin kiva fiilis, kun vihdoin saatiin yks meidän haaveista toteutettua. Käytiin tutustumassa Loro Parque:n eläintarhassa ja oli muuten aivan huikea kokemus päästä katsomaan miekkavalas esitystä ja näitä kaikkia muita upeita eläimiä mitä eläintarhasta löytyi. Tän reissun jälkeen tuli heti fiilis, et lähdetään kyllä uudestaankin ulkomaille. 😊 Ja näinhän me myös ollaan tehty… 😋


 

Oltiin jo suunniteltu kesälle 2019 yhteinen reissu Bulgariaan, kunnes kaverit kysyi et lähdettäisikö heidän kanssa Tammikuussa 2019 Lanzarotelle ja mitä muutakaan tähän voi vastata, kun kyllä! 😊 No niinpä sitten päädyttiin tammikuussa 2019 Lanzarotelle Puerto Del Carmeniin kavereiden kanssa ja siitä noin puolen vuoden päästä meillä olikin tiedossa meidän varaama Bulgarian matka 😊




Lanzaroten reissu oli hyvin erilainen reissu, kun isommalla porukalla oltiin matkassa, päästiin kokemaan ihan uskomattomia asioita ja hauskoja hetkiä löytyi paljon tästä reissusta, paras hetki mikä jäi mieleen tästä reissusta, oli ne upeat maisemat siellä tulivuorilla. 😎💓


 

Lomareissun jälkeinen aika menikin tosi nopeasti, kun tiesi että kohta on uusi reissu tiedossa ja silloin suuntana olis Bulgarian Sunny Beach. Bilettäjien paikka? No kyllä se sitäkin oli, mutta oli myös hyvin rauhallista aikaa, vaikka meilläkin oli hotelli aivan keskustan sykkeessä baarien vieressä. Hotellilta pääsi suoraan uimarannalle ja parvekkeeltakin oli upeat näköalat rannalle. Tältä reissulta ei ainakaan aurinkoa puuttunut, sillä lämpötilat kohoili yli 30 asteessa 😊 Tälle lomalle ei oltu suunniteltu mitään ohjelmaa ja aktiviteettejä vaan mentiin ihan fiiliksen mukaan auringosta nauttien rannoilla ja kaduilla shoppailen. Tää oli ehdottomasti yks mun lemppari reissuista mitä oon ulkomaille tehnyt. ja näköjään harvinainen siinä mielessä, et tältä reissulta ei löydy oikein edes kuvia, eli nautittu on selkeästi tällä reissulla... 😎



Kiva fiilistellä vanhoja reissuja vähän, kun ei oo nyt mahdollisuutta ulkomaille lähteä, mutta ehdottomasti, kun tilanne antaa myöden matkustaa niin reissuun lähdetään. Haluaisin ehdottomasti päästä tekemään vielä  jonkun pidemmän reissun ulkomaille, enemmän reppureissu tyylillä kierrellen eri paikkoja vähän laajemmin, mut eiköhän sillekkin reissulle löytyisi aikaa jossain kohtaan, viimeistään eläkepäivillä 😂 Okei no ehkä kuitenkin vähän aikaisemmin, sillä niihin eläkepäiviin on vielä runsaasti aikaa 😂