29.4.2021

Koukuttavimmat sarjat


 Ajattelin kirjoittaa pienen postauksen koukuttavimmista sarjoista, joita löytyy suoratoistopalveluista. Nykyään jään sarjoihin tosi helposti koukkuun ja useammat päivät menevät siihen, että huomaan tuijottavani sarjoja puhelimesta samalla, muita asioita tehdessä. Tykkään kotimaisista rikos-sarjoista ja välillä tulee seurattua muita hömppä sarjojakin. Seuraan pääasiassa sarjoja MTV3-palvelusta, C Moresta, Netflixistä sekä Ruudusta. Listaan nyt muutamat suosikkisarjani alle, jotka on ollut minun mielestäni koukuttavampia. 😊





Salatut Elämät - C More /  Mtv

Koukuttava saippuasarja, Salatut Elämät on ehdottomasti yksi mun lempi sarjoista, jonka katsomista en voi vaan yksinkertaisesti lopettaa mistään hinnasta. :D Sarjaa on kuvattu vuodesta -99 asti jo ja väitän katsoneeni joka ikisen jakson ainakin jossain kohtaa elämässäni. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin kuvitteelliselle Pihlajakadulle, jossa suurin osa sarjan hahmoista asuu. Salkkareista on tehty lukuisia Spin-off sarjoja, Spin-off sisarsarja (Rantabaari), sekä Spin-off -elokuvat (Nightmare), joista olen myös ehtinyt kaikki katsomaan. :) Kyllä olen todellinen Salkkarit fani!


Hotel Swan Helsinki - C More 

Helmikuussa 2020 julkaistiin uusi Hotel Swan Helsinki niminen suomalainen draamasarja, jonka tapahtumat sijoittuvat helsinkiläiseen luksushotelliin. Jännittävässä sarjassa seurataan uuden hotellin johtajan katoamista, joka paljastuu lopulta murhatutkinnaksi, jossa kaikilla tuntuu olevan jotain salattavaa. Jäin sarjaan koukkuun jo heti ensimmäistä jaksosta lähtien ja parhaillaan menossa olevan kakkoskauden loppua odotellaan jo kuumeisesti. 


Syke - Ruutu + / Nelonen/Liv 

Vuodesta 2004 asti esitetty suomalainen draamasarja, jonka tapahtumat keskittyvät suurkaupungin keskussairaalan traumapolille. Sarjan tapahtumat ovat laajentuneet alkukausista huomattavasti ja uusissa jaksoissa seurataan jo koko traumaosaston toimintaa, kun aiemmilla kausilla tapahtumat sijoittuivat enemmän muutaman hoitajan työhön ja vapaa-aikaan. Parhaillaan menossa oleva 10 kausi on näkyvissä vain Ruutu + tilaajille ja odotan jo kovasti, että useampi jakso olisi näkyvissä, jotta pääsen uuteen kauteen mukaan. 


Aallonmurtajat - C More

C More -suoratoistopalvelun ensimmäinen alkuperäissarja Aallonmurtajat on Suomalainen Kotkaan sijoittuva rikosdraamasarja, jonka keskiössä on perhe, joka tienaa elantonsa ammattirikollisuudella. Sarjasta julkaistiin ensimmäinen kausi syksyllä 2017 ja se nousi välittömästi C Moren katsotuimpien sarjojen kärkeen, eikä ihme, koska tää sarja oli hyvin jännittävä ja koukuttava. Jäin ensimmäisen kauden jälkeen odottamaan innolla jatkoa sarjasta, joka onnekseni esitettiinkin jo vuonna 2019 C Morella. Kolmas kausi näytettiin C Morella vasta nyt keväällä 2021. Jos yhtään rikossarjoista pitää, niin suosittelen katsomaan tämän sarjan läpi, kaikki kaudet ovat nähtävissä vielä C More suoratoistopalvelussa. 






Virgin River - Netflix

Tää on nyt yks mun hömppä sarjoista mitä oon katsonut. Virgin River on romanttinen draamasarja, jossa erikoissairaanhoitaja Mel etsii itselleen uutta alkua ja muuttaa pois Los Angelesista kaukaiseen Pohjois-Kalifornian kaupunkiin, jossa hän järkyttyy heti tavasta miten hänet otetaan kaupungissa vastaan. Sarjasta on nähtävillä kaksi tuotantokautta Netflix suoratoistopalvelussa. Sarja on täynnä romantiikka ja yllätyksiä. Sarja oli aluksi vähän tylsä ja pitkävetinen, mutta muutaman jakson jälkeen sen katsomista ei pystynyt enää lopettamaan, vaan sarja oli katsottava loppuun asti. 



Roba - Mtv3 / C More

Roba nimi tulee Helsingin Pienellä Roobertinkadulla sijaitsevasta poliisiasemasta, joka suljettiin vuonna 2012. Roba on suomalainen poliisisarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi esitettiin MTV3-kanavalla syksyllä 2012. Sarjasta on tällä hetkellä nähtävissä neljä tuotantokautta, mutta viides tuotantokausi olisi myös tulossa tänä keväänä. Itse aloitin sarjan katsomisen vasta tällä viikolla ensimmäisestä kaudesta alkaen ja nyt jo vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että aion kyllä katsoa kaikki kaudet läpi. Tykkään ennen kaikkea suomalaisista sarjoista, missä on tunnettuja näyttelijöitä mukana tuomassa iloa ja hauskuutta sarjoihin. 


Mihin sarjoihin just sä oot jääny koukkuun ja miksi?! Jaa mulle sun lempisarjat, niin voidaan löytää yhdessä uusia sarjoja katsottaviksi! 😊









25.4.2021

Herkullinen porkkanapiirakka


Sunnuntain sadepäivän iloksi päätimme leipoa herkullisen porkkanapiirakan, ohje on tosi helppo ja varma! 😋 Porkkanapiirakka on ehdottomasti yksi suosikki piirakoista ja kaiken lisäksi tosi simppeli valmistaa, tällä ohjeella et voi epäonnistua, kannattaa ehdottomasti siis kokeilla! 😉 Lisään tekstin loppuun ohjeen mitä itse käytän porkkanapiirakka leipoessa :)



POHJA:
 Kananmuna ja sokeri sekoitetaan keskenään, ei vatkata! Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi vielä porkkanaraaste ja sulatettu voi. Massa levitetään uunipellille ja paistetaan 200℃ n.20min. Pohja jäähdytetään hyvin ennen täytteen laittamista. 
  

Kun pohja on hyvin paistunut ja kypsä, annetaan sen rauhassa jäähtyä, ennen täytteen lisäämistä siihen!  Itse nopeutin jäähdyttämistä viemällä pohjan ulos hetkeksi aikaan. 


Kun Pohja on jäähtynyt voidaan alkaa valmistamaan täytettä! 

TÄYTE: 
Sulata voi ja lisää sulatettuun voihin tuorejuusto hyvin sekoittaen (tykkään itse käyttää Vanilja tuorejuustoa maustamattoman sijaan tuomaan makua hieman enemmän) lisää lopuksi vielä sokerit tuorejuustovoihin hyvin sekoittaen tasaiseksi massaksi. Voit halutessasi kostuttaa pohjaa sitruunavedellä, mehulla tai haluamallasi nesteellä ennen täytteen levittämistä. 


Kun täyte on valmis ja pohja kostutettu niin voidaan levittää täyte pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi, halutessasi voit koristella piirakan mantelirouheilla, suklaaraidoilla tai haluamallasi tavalla, itse jätän usein koristelematta pinnan. 😊 Seuraavaksi laitetaan piirakka jäähtymään ja odotetaan, että päästään maistelemaan lopputulosta! 😊







HERKULLINEN PORKKANAPIIRAKKA (PELLILLINEN)

POHJA:

5-6 kananmunaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
4 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
6 dl porkkanaraastetta
100 g sulatettua voita

- Sekoita kananmuna + sokeri (ÄLÄ VATKAA)
- Sekoita keskenään sekoitetut kuivaat aineet joukkoon, porkkanaraaste, sekä voi
- Paista 200 ℃ n. 20min

TÄYTE: 

200g vanilja tuorejuustoa
70 g voisulaa
2 tl vaniljasokeria
300 g tomusokeria

- Sekoita tuorejuusto voihin ja lisää sokerit
- Kostuta pohja ja levitä täyte
- Koristele haluamallasi tavalla 





20.4.2021

Monkeypod tutuksi


 Monkeypod-linssipallo tai lens ball on lasista valmistettu kuula, jota voi käyttää tehosteena tai rekvisiittana valokuvaamisessa. Linssipallon avulla saat heijastamaan ympäristön 180-asteen kulmassa ja kuvan näyttäytymään ylösalaisin olevana peilikuvana. Linssipalloista löytyy eri kokoisia palloja, joita voit hyödyntää valokuvauksessa. 


Innostuin itse myös kokeilemaan linssipallon avulla kuvaamista ja mukanaanhan se minut vei 😍 Multa löytyy palloja jo useampi kappale mm. 80mm, 60mm, 50mm, 40mm ja 30mm linssipallo. Linssipallon avulla kuvaaminen on aika hankalaa jos yksin lähtee kuvailemaan, varsinkin jos yrität pitää palloa kädessä ja ottaa toisella kädellä kuvaa ja saada vielä kuvan, niin ettei kuva tärähdä mihinkään suuntaan.😂 Nykyään Linssipallot kulkee aina kameralaukussa mukana, kun lähden kuvaamaan, menin sitten minne tahansa.



Auringossa pallon kanssa kuvaaminen on todella haastavaa jo pelkästään sen takia, että pallo polttaa kädessä jos aurinko siihen suoraan osuu, eli tällöin kannattaa laittaa pallo alustalle ja varovasti siirrellä sitä haluamaansa paikkaan. Aurinko myös heijastaa helposti palloon, jolloin kuvaan saattaa jäädä pieniä väri pisteitä.