SOCIAL MEDIA

26.8.2021

Auton omistajan painajainen


 Mulle se sattuu ja tapahtuu noiden autojen kanssa sitten aina jotain. En voi edes käsittää enää, miten onnistun aina ostamaan autoista ne maanantaikappaleet. Olin pitkään ilman autoa, kun asuin Tampereella ja siellä pääsi hyvin kulkemaan julkisen liikenteen avulla, mutta takaisin muutettuani Raumalle päätin kuitenkin ostaa oman auton helpottaakseni liikkumista ja ostin silloin hetken mielijohteesta Mazdan.

 Auto toimi aluksi hyvin ja ilman ongelmia, kunnes kerralla pamahti ihme vikoja mitä kukaan ei osannut edes selvittää, mistä oireilut johtuivat. Silloin jo mielessäni toivoin, että pääsisinpä autosta eroon, jotta voisin ostaa uuden toimivan auton. Viat kuitenkin lopulta selvisi ja tein autoon kalliit huollot ja remontit ja pidin siitä hyvää huolta ja pääsin vihdoin nauttimaan toimivasta autosta, kunnes jotain tapahtui. 

04.11.2019 oli pimeä ja kylmä aamu, olin ajamassa yövuorosta kotiin, kunnes havahduin keskellä tietä hortoilevaan isoon peuraan ja samassa hetkessä tajusin sen juoksevan suoraan kohti autoani päin ja samalla silmän räpäyksellä se rysähti suoraan kylkeen. Olin tunteen ja pelon vallassa, kun ajoin tien sivuun, enkä osannut oikein tehdä mitään hetkeen, kukaan ei pysähtynyt tarkistamaan vointiani tai edes tarjoamaan apua sillä hetkellä. Keräsin itseni ja soitin hätänumeroon kertoakseni mitä oikein oli tapahtunut ja samalla, kun yritin kertoa tapahtuneesta purskahdin täyteen itkuun. Hätäkeskus rauhoitteli minua ja pyysi mennä tarkistamaan auton vauriot, kunnes huomasin ettei kuskin ovi edes auennut, ovi oli painautunut sisään ja ovi oli jäänyt jumiin. Siinä ei auttanut muu, kuin kiivetä hantin puolelta ulos tarkistamaan vauriot ja selvittämään voisiko autolla kuitenkin ajaa vielä kotiin asti. Tilanteen selvitessä sain kuitenkin kerättyäni itseni kasaan ja pääsin autolla ajamaan turvallisesti kotiin asti, vaikka matka tuntui loputtomalta. Myöhemmin selvisi, että vauriot oli niin suuret, että auto menisi lunastukseen ja joutuisin taas ostamaan uuden auton. Itselleni ei onneksi tapahtuneessa käynyt kuinkaan, vaikka pelon se ajamiseen hetkeksi jättikin, työmatkan ajaminen tuntui ihan hirveältä pitkän aikaa, ennen kuin pääsin peloista hellittämään ja työmatkan ajo alkoi tuntua taas ihan mukavalta.


Muutaman päivän päästä tapahtuneesta marssin päättäväisesti autokauppaan ostamaan auton ja löysin uuden auton itselleni, mukaani lähti silloin farmari Kia. Olin päättänyt, että "pientä" autoa en ostaisi, koska työmatkani taittuu isoa tietä kulkiessa ja matkan varrelta löytyy paljon eläimiä, kuten aikaisemmin jo todettiin. Taaskaan ei voinut toivoa muuta, kuin että auto toimisi ja vikoja ei ilmenisi ihan hetkeen. :D 

Vuosi vierähti kivasti ilman mitään ongelmia, kunnes koitti vuosi 2021.. Painajainen... Kesäkuussa alkoi sitten sattua ja tapahtua, olin ajamassa tallilta kotiin ja matkan aikana moottorin vikavalo alkoi vilkkumaan ja vauhti tyssäsi, kuin seinään. Taas tuli se tunne, että kuinka aina minulle voi käydä näin, ei siinä tilanteessa auttanut muu, kuin soittaa Falckin hinauspalveluun ja pyytä hinauttamaan auto korjaamolle. Vika selvisi onneksi nopeasti ja sain todella hyvää palvelua Rauman Käyttöautosta, jonne auto silloin hinautettiin. Auton sytytyspuola oli mennyt rikki ja vika saatiin nopeasti korjattua ja auto oli taas ajovalmiudessa. Mulle auto on, kuin lapsi ja siitä pidetään hyvää huolta ja huolletaan säännöllisesti merkkiliikkeessä, vaikka auto on kulutustavara ja osat kuluvat ja hajoavat, niin jotenkin on alkanut tuntumaan, että mun kohdalle ne suorastaan lahoaa käsiin aina. :D 

Oli mennyt muutama kuukausi korjauksesta ja olin ajamassa kiireellä töistä kotiin, jotta kerkeisin nukkumaan pienet päiväunet ennen uuden työvuoron alkua. Matkalla kuitenkin kävi taas niin, että samainen moottorin vikavalo alkoi vilkkumaan ja matka tyssäsi taas, kuin seinään. Olin niin vihainen ja kiukkuinen, etten tiennyt enää mitä olisin voinut sanoa siinä tilanteessa. Soitin jälleen kerran Falckin hinauspalveluun, että autoni saataisiin hinautettua korjaamolle ja vika korjattua, luojan kiitos kävi tuuri ja vika oli sama, kuin viimeksi, eli sytytyspuola oli mennyt rikki. Täytyy sanoa, että aivan loistavaa palvelua sekä hinauspalvelusta, että korjaamolta, homma sujui todella nopealla aikataululla ja erittäin hyvällä asiakaspalvelulla. Olen enemmän, kuin kiitollinen, että autoni on taas kunnossa. :D


 Eniten näissä tilanteissa, joita minulle on tienpäällä sattunut on harmittanut ihmisten välinpitämättömyys, ihmiset ei edes viitsi pysähtyä tarkistamaan tiensivussa olevaa autoa, jolla on hätävilkut päällä, että mitä on sattunut. Mikä ihmisiä vaivaa, onko se ihan sama mitä siellä on tapahtunut, kun ei pysähdytä vai miksi ajetaan vain ohi? Entä jos omalle kohdallesi sattuu tilanne ja joudut jäämään tiensivuun, miltä se silloin tuntuisi, kuin muut ajelisivat vain ohi, eikä välittäisi. Toinen ääripää tietenkin näissä myös on se, että kuvataan tapahtunutta ja vaarannetaan samalla muita liikenteessä kulkijoita omalla typerällä käytöksellä. Toivon syvästi kaikilta ihmisiltä välittämistä, pysähdy ja auta jos näet jonkun tarvitsevan apua! :) Välitetään toisista ja pidetään huolta. ❤

15.8.2021

Kesäloma ohi - Loman huippuhetket

 BYE BYE LOMA.. :) Sinne meni neljän viikon kesäloma ihan hujauksessa. Mulla oli ensimmäistä kertaa elämässä neljän viikon kesäloma ja loma todella tuli tarpeeseen! 😃 Lomaan mahtui hyvin vaihtelevia ilmoja aina helteestä myrskyihin asti, mutta ei haitannut yhtään sillä nautin ihan joka minuutista täysillä mitä lomalla sain olla!! 


KOTIMAANMATKAILU UUTEENKAUPUNKIIN
Loman alussa päätin, että aioin nauttia joka hetkestä ja tehdä asioita, joita rakastan ja yksi niistä asioista on valokuvaaminen. Tein päiväreissun Uuteenkaupunkiin kuvailemaan ja ihastelemaan maisemia ja nauttimaan aurinkoisesta säästä. Matkalla kävin tutustumassa kirkkoihin ja kaupungin tarjontaan ja kotimatkalla pysähdyin vielä ihastelemaan Pyhämaan kaunista luontoa. Olen myös kirjoittanut oman postauksen tästä reissusta ja sen pääset lukemaan täältä!!



VIERAILU KANSAINVÄLISILLÄ SUURMARKKINOILLA

Kaupunkiimme saapui kansainväliset suurmarkkinat, joilla tuli kahtenakin päivänä käytyä ihastelemassa upeita taideteoksia ja nauttimassa markkinatunnelmista. Markkinoille oli runsaasti väkeä lähtenyt vaikka korona tilanne ei kaupungissamme ole kovinkaan hyvä tällä hetkellä, mutta oli ihana päästä itsekin vähän ihmisten ilmoille ihastelemaan mitä kaikkea markkinoilla oli tarjota. Markkinatunnelmaan pääset myös oman postauksen kautta ja sen pääset lukemaan täältä!!


IRTIOTTO ARJESTA PORVOON KAUNIISSA MAISEMISSA

Tätä reissua olin odottanut pitkään, että pääsen tutustumaan ihastuttavaan Porvoon Vanhaan kaupunkiin ja nyt se vihdoin toteutui! 😊 Kiva päästä vähän reissuun edes kotimaassa, kun ulkomaillekaan ei ole nyt hetkeen voinut lähteä. Tää oli ihan huippu kokemus päästä tutustumaan kaupunkiin ja kaikkeen mitä se meille tarjoaa. Käytiin tutustumassa mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään, maisteltiin Vanhan Porvoon jäätelöä ja käytiin nauttimassa herkulliset ruoat Ravintola Seireenissä. Hieno reissu kokonaisuudessaan ja tähänkin reissuun pääset tutustumaan kokonaisuudessaan täältä!!



Loman aikana tapahtui paljon ihania asioita, joita jään innolla odottamaan ja katsomaan mitä tuleva syksy vielä tuokaan tullessa. Paljon on uusia kivoja asioita tulossa, joten kannattaa jäädä seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuu!! 😍 Loman kruunasi vielä upea auringonlasku ❤ Ihanaa alkavaa syksyä kaikille! 🍁🍂












11.8.2021

Jotain muutosta tapahtuu!


 Toukokuussa 2020 innostuin kokeilemaan miten sitruunan siemenestä saa kasvatettua sitruunapuun, tiesin alussa jo projektin olevan pitkä ja melko kivinen tie kuljettavaksi, mutta päätin silti ryhtyä toimeen. Matkaa on taittunut nyt aloituksesta n. 15 kk ja tie tähän päivään on tosiaan ollut hyvinkin kivinen. :D 


Ensimmäisessä kuvassa 👆 istutuksesta on kulunut noin kuukausi, eli kauaa ei tarvinnut odotella lähteekö sieltä siemenestä taimi kasvamaan.

Seuraavat kuvaparit on otettu nyt keväällä 👇 ja kuvien välissä on aikaa kulunut noin kolme kuukautta. 

Sitruunat ovat saaneet olla nyt pääsääntöisesti ulkona koko kesän, lukuun ottamatta jotain suurempia myrskypäiviä, jolloin olen nostanut puut sisälle turvaan. Huomaa selvän eron kasvuun, kun on oikeanlainen multaseos, kastelu ja lannoitus kohdillaan, pienessäkin ajassa voi tapahtua ihmeitä! :) 







Jäädään odottelemaan mitä talvi tuo tullessaan, kun sitruunat joutuvat koko talveksi taas sisätiloihin odottamaan seuraavaa kesää ja ulkoiluhetkiä. :)