23.12.2022

Joulun odotusta - Kodin sisustus joulua kohti

 Hellou!


Vuosi 2022 on hurahtanut aivan siivillä ja on taas Joulu 😍 

Tämä vuosi on hurahtanut sormia napsauttamalla ja on aika rentoutua loppuvuosi ja ladata akut ensivuoteen. Viimeinen Joulu, kun saamme viettää kahdestaan puolisoni kanssa, sillä ensi vuonna lattioilla taapertaa meidän pieni esikoisemme 💙

Tänä vuonna tein poikkeuksen ja päädyttiin ostamaan muovikuusi! Olen ollut ehdottoman kielteinen muovikuusella jo pitkään, mutta nyt oli aika tehdä poikkeus ja valita helpompi tie kuusen koristelussa, sekä siivouksessa 😁 Aito kuusi on se Joulu tunnelman luoja ja siitä nyt ei vain pääse yli millään, mutta tuo myös hirveän paljon sotkua ja neulasia, jotka leviävät sukkien pohjassa ja koiran leikkiessä leluillaan pitkin asuntoa. Aiempina vuosina, kun meillä on ollut aito kuusi, olemme hakeneet sen vasta pari päivää ennen Joulua, mutta muovikuusen ansiosta saimme laitettua jo kuusen varhaisessa vaiheessa koristamaan asuntoamme 🎄


Sain muutaman onnistuneen Joulukuvan myös koirastamme napsittua ihan puolivahingossa 😜 Rommista ei tahdo saada kuvia millään, sillä heti kun otat kameran käteen, niin mennään karkuun tai ollaan kuono kiinni linssissä, ihan tyypillistä meidän Rommille 🐶 Yritin kuitenkin ottaa kuvaa joulukuusesta ja kappas Rommi ilmestyi suoraan kuvaan ja aivan tilauksesta 😍 Onhan toi nyt ihan sairaan hyvä kuva, vaikka itse sanonkin 😍



Näihin kuviin ja tunnelmiin on aika toivottaa kaikille oikein Rauhallista Joulua 🎄🤶🎅


23.10.2022

Pikakelaus kesän tapahtumiin



 Taas on hetki vierähtänyt viime postauksesta ja kiirettä on pitänyt. :D Kesä meni ihan siivillä ja nyt ollaan pitkällä jo syksyssä ja valmistaudutaan talven tuloon ja uusiin tuuliin jälleen kerran. :) En tiedä edes mitä kaikkea kertoisin, kun tällä kertaa sitä kerrottaa olisi todella paljon, kaikkea en tosin lähde tässä kertomaan edes tarkemmin, koska muuten joutuisitte lukemaan jonkun sortin romaanin. :D Syy miksi aika on mennyt, kuin siivillä on varmasti osittain myös siinä, että tein Heinäkuun alussa positiivisen raskaustestin ja nyt ollaan elelty viimekuukaudet uusien asioiden edessä pienessä "vauvakuplassa", paljon uutta ja jännittäviä asioita on tulossa ja tietysti ennen kaikkea täysin uusi arki alkaa ensivuonna pienokaisen synnyttyä. Tämän kaiken "vauvakuplan" ympärillä olen yrittänyt myös edetä opiskeluissa reippaalla vauhdilla, jotta ehdin hyvissä ajoissa ennen Joulua saamaan tutkintoni valmiiksi ja pääsen rentoutumaan ja keskittymään loppuraskauteen ilman suurempaa stressiä. 




Viimepostauksen jälkeen tein pienen viikonloppu reissun Naantalin kylpylään, josta toin kotiin tuliaisina koronan 😣 Yli kaksi vuotta selvittiin ilman sitäkin ja nyt se sitten tuli meillekkin, itse olin todella kipeä tämän ajan ja todella väsynyt pitkän aikaa myös sen jälkeen, mutta onneksi siitäkin pahasta selvittiin ja elämä hymyilee taas jälleen kerran.

 Elokuu oli kaiken kaikkiaan hyvin raskasta aikaa, sillä menetin rakkaan mummuni yllättäen 🌹 Mitään pahaa aavistamatta, yksi kaatuminen ja loukkaantuminen vei hänet sairaalaan, jossa kunto romahti pikkuhiljaa ja lopulta hän nukkui rauhassa syvään uneen, tämä tietysti tuli itselle todella suurena shokkina ja tilannetta oli vaikea käsittää. En päässyt kertomaan edes mummulleni tulevasta lapsestani 😔Ajan myötä onneksi tilanne alkaa helpottamaan ja pystyn, jopa puhumaan mummustani jo ilman, että alan ensimmäisenä itkemään, hän oli todella rakas ja tärkeä ihminen minulle ja iso roolimalli monessa asiassa. 🌹💔 Olet aina muistoissa pilven reunalla 💓




Elokuusta selvittyä koitti syyskuu ja oli aika ottaa pieni breikki kesän tapahtumiin ja suunnata viikonloppureissulle Tampereelle tuulettelemaan ajatuksia kaiken hullun myllyn keskellä. Lähdettiin viettämään rentoa viikonloppua Tampereelle keilauksen ja hyvän ruoan merkeissä ja tällä kertaa reissuun lähdettiin ihan kahdestaan ja koira pääsi hoitoon :) Kieltämättä oli ihanaa olla muutama päivä ilman koiraa ja nauttia huolettomasta menosta ajattelematta yhtään ainuttakaan lenkkiä koiran kanssa. :D Ihana pieni irtiotto arjesta teki kyllä erittäin hyvää ja oli mukava palata taas kotiin pirteänä ja hyvin levänneenä! :) 


Ensikerralla voisin kirjoittaa vähän enemmän teille tästä "vauvakuplasta" ja siihen liittyvistä hankinnoista :D Täällä odotetaan innolla jo tulevaa! 😍 Muistakaa pysyä kuulolla! 💙💙

30.7.2022

Matka Suomen eteläisimpään kaupunkiin!


Asfaltti tomuinen. Tahtoisin oluen mut ei, en saa. Kodin vankina. Muuta ei tarvita, ku auto ja bensaa, ni lähden etelän lämpöön Hankoon! Ja niin edelleen :D Pieni irtiotto arjesta ja etelän lämpö kutsui, muutaman päivän reissu Hankoon! Ilmat olisi saanut olla kesäisemmät, mutta tällä kertaa mentiin vähän nuhjuisemmalla säällä eteenpäin. Kaikki kehuvat aina, että Hanko on niin hieno kaupunki, etenkin Kesäsin, joten olihan sinne pakko lähteä katsomaan paikan päälle miltä siellä näyttää. 💛 


Pettymys, todella suuri pettymys oli Hanko tällä kertaa, kierrettiin "keskusta", mikä ei tuntunut edes keskustalta ja käveltiin rantakatua pitkin, jossa sijaitsi ravintolat ja totesin, että oliko tämä tosiaan tässä :D En päässyt jotenkaan lainkaan siihen hienon kesäkaupungin fiilikseen katuja kiertäessä, käytiin jopa Hangon vesitornista katsomassa maisemia, mutta sekään ei saanut vaan fiilistä nousemaan. Mietin jo hetken, että mitä ihmettä tehdään kaksi vuorokautta täällä, kun tämä paikka nähtiin kahdessa tunnissa!?  Leirintäalue Camping Silversand toimi reissulla yöpymispaikkana, jossa meitä odotti mökki meren rannassa.


Ensimmäinen ilta Hangossa oli sateinen, mutta lämmin, niinpä päätettiin lähteä katsomaan minkälainen Frisbeegolf rata lähistöltä löytyy. Lillmärssanin rata tarjosi neljä erilaista vaihtoehtoa meille: Lohi, Ahven, Etu-Hauki, sekä Taka-Hauki radat, valittiin radaksi Ahven, mutta huomattiin aika nopeasti opasteiden olevan vähän kehnoja näin ulkopaikkakuntalaisille, niinpä heiteltiin päättäväisesti aina koreja kohti vain. Radan varrelta avautui myös upeat maisemat rantaan, joita hetken aikaa ihailtiin heittojen lomassa.


Reissupäivän toinen aamu ja myrskytuuli riepotteli kaupunkia, päätimme lähteä Tammisaaren vanhaan kaupunkiin tutustumaan, jonne päästyämme fiilikset oli huomattavasti korkeammalla, kuin Hankoon saapuessa. Olin lukenut netistä vinkit Tammisaaren vierailulle ja niitä urhollisesti noudatettiin ja päästiin tutustumaan Tammisaaren vanhaan kaupunkiin. Auto pysäköitiin raippatorille, josta päästiin heti kapeille kaduille tallustelemaan ja ihastelemaan vanhoja puutaloja.




Upeita maisemia kerrassaan ja nämä puutalot ja vanhat rakennukset saa kyllä hymyn huulille joka kerta 💛 Kierreltiin pihakirppareita, käytiin kappelissa ja nautittiin aurinkoisesta säästä ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään. Turistina olin tietenkin selvittänyt parhaat nähtävyydet etukäteen ja miettinyt valmiiksi, mitä ainakin olisi hienoa päästä katsomaan, kun tänne asti kerta ollaan lähdetty. Huomasin, että Tammisaaressa torin kupeessa sijaitsee suomen vanhin elokuvateatteri, joka on perustettu vuonna 1912 ja on edelleen käytössä. Siis aivan uskomatonta, että noin vanha elokuvateatteri on vielä päivittäisessä toiminnassa ja elokuvatarjontaa löytyy, joka lähtöön. 💛


Seuraavaksi matka jatkui kohti rantaa ja oli aika etsiä purtavaa pieneen nälkään. 🙊 Pienen evästauon jälkeen suuntasimme autolle ja lähdimme ajelemaan kohti Fiskarsin ruukkia. 


Fiskarsin ruukilla pääset kokemaan ja näkemään aitoja esineitä ja elämyksiä. Tänä päivänä ruukilla toimii noin 30 eri putiikkia ja pajaa, joissa valmistetaan tuotteita ja palveluja perinteitä kunnioittaen ja suurin osa tuotteista valmistetaan käyttämällä luonnon omia materiaaleja. Hienoa päästä kokemaan ja näkemään tuotteitta ja ennen kaikkea itse taitelija aina, joka kertoo omista tuotteista ja niiden valmistuksesta. Vierailtiin mm. Jalo Kultaseppämestarin tykönä, Fiskarsin panimolla, sekä Fiskars myymälässä ja monessa muussakin pienessä putiikissa. 💛





Paikka oli kerrassaan upea ja isompi mitä osasin edes odottaa, ajattelin paikkaa hyvinkin paljon pienempänä, mitä se todellisuudessa oli. Paljon nähtävää ja koettavaa oli tällä muutaman päivän reissulla, vaikka alkupettymystä olikin reissun alussa, mutta loppujen lopuksi saatiin hieno ja yksi muisto lisää reissuarkistoon. Kiitos Hanko ja Tammisaari 💛