15.1.2023

Koukussa virkkaukseen

 

Hellou!


Unelmia, haaveita ja toteutus.... 🙊


Surffailin ennen Joulua netissä ja löysin kaikkia ihania virkattuja vauvan juttuja: tuttinauhoja, turvalonkeroita, puruleluja ja muita ihania leluja 😍😍 Kaikkea ihanaa ja yltiömäisen söpöjä juttuja ja siitä se ajatus lähti rullaamaan, että lähtisin itse virkkaamaan tulevalla vauvallemme kaikkea kivaa. 💙 Ajattelin ensin, että kokeilen vain tehdä vaunuihin vaunulelun, mutta saatoin vähän innostua, kun löysin yhden nettisivun, missä olikin kaikki langat puoleen hintaan 😬 Tilasin sitten lankoja ison pussillisen, tietämättä mitä kaikkea edes tekisin niistä, saatikka osaisinko edes virkata?! 🙊


Aloitin kuitenkin loppupeleissä virkkaus harjoittelun yksinkertaisen tuttinauhan tekemisestä, koska eihän minulla ollut mitään muistikuvaa, miten virkataan (olen ehkä virkannut ala-asteella viimeksi) 😬 Ei siinä auttanut, kun lähteä katsomaan YouTubesta videoita miten virkataan ja opettelemaan erilaiset virkkauksen termit, jotta työskentelystä tulisi jotain ohjeiden avulla.  



Videoiden katsomisen ja harjoittelun jälkeen syntyi ensimmäinen valmis tuotos.. Tuttinauha 👆 Olen ihan tyytyväinen tuotokseen, ottaen huomioon, ettei virkkaus taustaa käytännössä ole lainkaan. 😂
Tuttinauhan jälkeen ajattelin lähteä kokeilemaan jaksainko virkata pienen "pussukan" vai loppuisiko kenties mielenkiintoni hyvinkin nopeasti, kun pitää virkata jotain isompaa työtä.. Virkkaus intoa riitti edelleen ja sainkin nopeasti tehtyä "pussukan" valmiiksi ja "pussukka" sai uuden elämän pinnasängyn reunassa tavara/lelupussina 🔥




Esittelen vielä yhden työni, minkä olen kerennyt tekemään.. 🙊 Ajatuksena oli tehdä tulevalle vauvalle Turvalonkero, en tosin osannut ohjeesta hahmottaa, kuinka iso siitä tulisi, joten ei auttanut, kun lähteä virkkaamaan ja katsomaan lopputulosta 😬



Virkattuani ohjeen mukaan, turvalonkerosta tuli makuuni hieman liian iso, eikä näin ollen ollut soveltuva tulevalle vauvalle 💙 Koiramme tietysti kiinnostui tästä jo heti tekovaiheessa ja heti, kun työ oli valmis hän suunnitteli lelun "varastamista" itselleen 🐕😬 Tämä virkattu turvalonkero sai siis rakastavan leikkijän Rommin "hellässä" huomassa 🐶😬



Virkkaus harjoitukset jatkuvat ja seuraavaksi voisin yrittää virkata sitä vaunulelua, minkä tekemisestä alussa jo haaveilinkin 🐘 Katsotaan millainen lopputulos siitä syntyy 😬
 Ensi kerralla lisää virkkauksesta 😍 

Pysykäähän matkassa mukana! 💙😍


2.1.2023

Miten kävi opintojeni - Valmistuinko?






Hellou!

Moni varmasti on kerinnyt jo miettimäänkin, miten opiskelujeni kävi 😊

Syyskuussa 2021 aloitin työnohella opiskelemaan Lähiesimiestyön Ammattitutkintoa. Minua oli pitkään jo kiinnostanut lähteä opiskelemaan alaa, mutta en ollut valmis suorittamaan opintoja koulun penkillä istuen, vaan toivoin, että voisin suorittaa opinnot työnohella oppisopimuksella. Aloin aktiivisesti tutkia opiskelu tarjontaa, kunnes vastaan tuli tämä Winnovan järjestämä Lähiesimiestyön ammattitutkinto - Verkkototeutus koulutus, jonne laitoin hakemuksen saman tien sisään, enempää asiaa miettimättä 😂 Siinä ei sitten kauaa mennytkään, kun oppilaitoksesta otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että pääsisin opiskelemaan tutkintoa, jos työpaikka on mukana tukemassa opiskelujani. 

Koulutuksen kestoksi oli määritelty 12-18 kk riippuen omista tavoitteista ja aikataulusta, tähän asetin itselle kuitenkin tavoitteeksi, että valmistun viimeistään 2022 Joulukuussa ja näinhän siinä kävi, että onnistuin! 😍 Työpaikalta sain ihan valtavasti tukea ja tsemppiä koko koulutuksen ajan ja apua ongelmatilanteissa, kun sitä tarvitsin. 

Helppo tie tämä ei missään nimessä ollut, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja ennen kaikkea siihen, miten paljon sain puolisolta tukea koulutuksen suorittamiseen arjen keskellä. 😍 Arki oli välillä todella hektistä ja vuoteen mahtuikin paljon tapahtumia... oli alle vuoden ikäinen koiranpentu talossa🐕, loukkasin jalkani ja kävelin parisen kuukautta keppien kanssa, muutettiin omakotitalosta kerrostaloon ja tietysti parhaimpana uutisena saimme kuulla, että meille syntyy pienokainen 2023 Maaliskuussa, joka tulee muuttamaan meidän elämän täysin uudella tavalla 😍😍


Kiitollinen ja onnellinen, että sain opinnot päätökseen, ennen pienokaisemme saapumista! 💙


Alla vielä pieni juttu mun opiskeluista, mikä tehtiin mun valmistumisen jälkeen työpaikan "verkkouutisiin"







23.12.2022

Joulun odotusta - Kodin sisustus joulua kohti

 Hellou!


Vuosi 2022 on hurahtanut aivan siivillä ja on taas Joulu 😍 

Tämä vuosi on hurahtanut sormia napsauttamalla ja on aika rentoutua loppuvuosi ja ladata akut ensivuoteen. Viimeinen Joulu, kun saamme viettää kahdestaan puolisoni kanssa, sillä ensi vuonna lattioilla taapertaa meidän pieni esikoisemme 💙

Tänä vuonna tein poikkeuksen ja päädyttiin ostamaan muovikuusi! Olen ollut ehdottoman kielteinen muovikuusella jo pitkään, mutta nyt oli aika tehdä poikkeus ja valita helpompi tie kuusen koristelussa, sekä siivouksessa 😁 Aito kuusi on se Joulu tunnelman luoja ja siitä nyt ei vain pääse yli millään, mutta tuo myös hirveän paljon sotkua ja neulasia, jotka leviävät sukkien pohjassa ja koiran leikkiessä leluillaan pitkin asuntoa. Aiempina vuosina, kun meillä on ollut aito kuusi, olemme hakeneet sen vasta pari päivää ennen Joulua, mutta muovikuusen ansiosta saimme laitettua jo kuusen varhaisessa vaiheessa koristamaan asuntoamme 🎄


Sain muutaman onnistuneen Joulukuvan myös koirastamme napsittua ihan puolivahingossa 😜 Rommista ei tahdo saada kuvia millään, sillä heti kun otat kameran käteen, niin mennään karkuun tai ollaan kuono kiinni linssissä, ihan tyypillistä meidän Rommille 🐶 Yritin kuitenkin ottaa kuvaa joulukuusesta ja kappas Rommi ilmestyi suoraan kuvaan ja aivan tilauksesta 😍 Onhan toi nyt ihan sairaan hyvä kuva, vaikka itse sanonkin 😍



Näihin kuviin ja tunnelmiin on aika toivottaa kaikille oikein Rauhallista Joulua 🎄🤶🎅