30.7.2022

Matka Suomen eteläisimpään kaupunkiin!


Asfaltti tomuinen. Tahtoisin oluen mut ei, en saa. Kodin vankina. Muuta ei tarvita, ku auto ja bensaa, ni lähden etelän lämpöön Hankoon! Ja niin edelleen :D Pieni irtiotto arjesta ja etelän lämpö kutsui, muutaman päivän reissu Hankoon! Ilmat olisi saanut olla kesäisemmät, mutta tällä kertaa mentiin vähän nuhjuisemmalla säällä eteenpäin. Kaikki kehuvat aina, että Hanko on niin hieno kaupunki, etenkin Kesäsin, joten olihan sinne pakko lähteä katsomaan paikan päälle miltä siellä näyttää. 💛 


Pettymys, todella suuri pettymys oli Hanko tällä kertaa, kierrettiin "keskusta", mikä ei tuntunut edes keskustalta ja käveltiin rantakatua pitkin, jossa sijaitsi ravintolat ja totesin, että oliko tämä tosiaan tässä :D En päässyt jotenkaan lainkaan siihen hienon kesäkaupungin fiilikseen katuja kiertäessä, käytiin jopa Hangon vesitornista katsomassa maisemia, mutta sekään ei saanut vaan fiilistä nousemaan. Mietin jo hetken, että mitä ihmettä tehdään kaksi vuorokautta täällä, kun tämä paikka nähtiin kahdessa tunnissa!?  Leirintäalue Camping Silversand toimi reissulla yöpymispaikkana, jossa meitä odotti mökki meren rannassa.


Ensimmäinen ilta Hangossa oli sateinen, mutta lämmin, niinpä päätettiin lähteä katsomaan minkälainen Frisbeegolf rata lähistöltä löytyy. Lillmärssanin rata tarjosi neljä erilaista vaihtoehtoa meille: Lohi, Ahven, Etu-Hauki, sekä Taka-Hauki radat, valittiin radaksi Ahven, mutta huomattiin aika nopeasti opasteiden olevan vähän kehnoja näin ulkopaikkakuntalaisille, niinpä heiteltiin päättäväisesti aina koreja kohti vain. Radan varrelta avautui myös upeat maisemat rantaan, joita hetken aikaa ihailtiin heittojen lomassa.


Reissupäivän toinen aamu ja myrskytuuli riepotteli kaupunkia, päätimme lähteä Tammisaaren vanhaan kaupunkiin tutustumaan, jonne päästyämme fiilikset oli huomattavasti korkeammalla, kuin Hankoon saapuessa. Olin lukenut netistä vinkit Tammisaaren vierailulle ja niitä urhollisesti noudatettiin ja päästiin tutustumaan Tammisaaren vanhaan kaupunkiin. Auto pysäköitiin raippatorille, josta päästiin heti kapeille kaduille tallustelemaan ja ihastelemaan vanhoja puutaloja.




Upeita maisemia kerrassaan ja nämä puutalot ja vanhat rakennukset saa kyllä hymyn huulille joka kerta 💛 Kierreltiin pihakirppareita, käytiin kappelissa ja nautittiin aurinkoisesta säästä ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään. Turistina olin tietenkin selvittänyt parhaat nähtävyydet etukäteen ja miettinyt valmiiksi, mitä ainakin olisi hienoa päästä katsomaan, kun tänne asti kerta ollaan lähdetty. Huomasin, että Tammisaaressa torin kupeessa sijaitsee suomen vanhin elokuvateatteri, joka on perustettu vuonna 1912 ja on edelleen käytössä. Siis aivan uskomatonta, että noin vanha elokuvateatteri on vielä päivittäisessä toiminnassa ja elokuvatarjontaa löytyy, joka lähtöön. 💛


Seuraavaksi matka jatkui kohti rantaa ja oli aika etsiä purtavaa pieneen nälkään. 🙊 Pienen evästauon jälkeen suuntasimme autolle ja lähdimme ajelemaan kohti Fiskarsin ruukkia. 


Fiskarsin ruukilla pääset kokemaan ja näkemään aitoja esineitä ja elämyksiä. Tänä päivänä ruukilla toimii noin 30 eri putiikkia ja pajaa, joissa valmistetaan tuotteita ja palveluja perinteitä kunnioittaen ja suurin osa tuotteista valmistetaan käyttämällä luonnon omia materiaaleja. Hienoa päästä kokemaan ja näkemään tuotteitta ja ennen kaikkea itse taitelija aina, joka kertoo omista tuotteista ja niiden valmistuksesta. Vierailtiin mm. Jalo Kultaseppämestarin tykönä, Fiskarsin panimolla, sekä Fiskars myymälässä ja monessa muussakin pienessä putiikissa. 💛





Paikka oli kerrassaan upea ja isompi mitä osasin edes odottaa, ajattelin paikkaa hyvinkin paljon pienempänä, mitä se todellisuudessa oli. Paljon nähtävää ja koettavaa oli tällä muutaman päivän reissulla, vaikka alkupettymystä olikin reissun alussa, mutta loppujen lopuksi saatiin hieno ja yksi muisto lisää reissuarkistoon. Kiitos Hanko ja Tammisaari 💛











24.7.2022

Koiran ensimmäinen vuosi


    Ensimmäinen vuosi koiran kanssa alkaa olemaan lopuillaan ja pienestä pennusta on kasvanut jo iso ja reipas poika. Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut niin iloisia, kuin vähän ikävimpiäkin asioita, mutta kaikesta ollaan selvitty ja ollaan enemmän, kuin kiitollisia sinusta, että olet ilahduttanut meidän päiviä jo vuoden ajan. Ensimmäiset viikot kanssasi oli osittain helppoja, sillä nukuit paljon ja saatoit jopa nukahtaa kesken ruokailun ruokakipon päälle! :) Aika on kulunut todella nopeasti siitä hetkestä asti, kun kävelit varovasti ovestamme sisään ja tulit piristämään meidän arkea, nyt olet jo iso poika ja edelleen jaksat ilahduttaa meitä hauskoilla pentumaisilla elkeilläsi. 

       
Ensikosketukset hihnaan, ei ollut niin mieluisia tälle pojalle ja vastaväitteitäkin tuli aika tavalla aluksi, mutta pikkuhiljaa aloit ymmärtämään, mikä sen tarkoitus oli ja suostuit kävelemään pieniä askelia kerralla totutellen hihnaan, tietenkin palkkion toivossa. 🐾🐾
Rommin ensimmäinen eläinlääkäri käynti uudessa kodissa ja poikkeuksellisesti hän sai matkustaa etupenkillä tämän matkan. Vähän taisi poikaa jännittää, mutta hienosti hän suoriutui tästäkin kokemuksesta ja ilahdutti reippaalla olemuksellaan hoitajia. Päätin jo ihan alussa, että koira tulee aina matkustamaan tavaratilassa, koska koen sen olevan turvallinen paikka hänelle matkustamiseen, niinpä opetin hänelle jo ihan pienenä matkustamisen tavaratilassa ja tänä päivänä hän matkustaa siellä oikein mukavasti omassa pedissään. 
Pitkän syksyn ja talven jälkeen koitti vihdoin kevät ja oli aika alkaa harjoittelemaan uimista. Rommi on syntynyt Heinäkuussa, joten viimevuonna ei keritty uimista vielä kokeilemaan. Alku jännitystä oli veteen astuessa havaittavissa ja hädin tuskin tassut uskallettiin kastua, mutta pienen innostuksen jälkeen hänestä kuoriutui todellinen vesipeto ja tänä päivänäkin, kun puhutaan uimisesta niin sillä sekunnilla pitäisi olla jo menossa sinne uimaan.🐾
Kesän uintireissuilta ei olla myöskään ilman harmeja selvitty, mutta se taitaa kuulua tähän onnellisen koiraelämän arkeen. Tehtiin eräänä viikonloppuna retki saaristoon ja tapansa mukaan Rommi oli ensimmäisenä uimassa ja me oltiin unohdettu pyyhe kotiin :( Virhe, jota et tee toiste! Joka ikinen kerta tämän reissun jälkeen on tullut varmistettua monta kertaa, että pyyhe on mukana, kun mennään uimaan, sillä toista kertaa en halua seurauksena pyyhkeen unohtamisesta HOTSPOTTIA koiralle. Kaikki tapahtui todella nopeasti ja muutamassa päivässä hots pot levisi laajalle alueelle ja oli suunnattava eläinlääkärille, yritettiin ensin itse ajaa karvoja tulehtuneelta alueelta pois, mutta eihän siitä mitään tullut, kun Rommi ei antanut koskea koko alueeseen. Eläinlääkärissä hoitajat yrittivät ensin ilman nukutusta kolmen ihmisen voimin saada karvaat ajettua, mutta ei antanut tämä poika sielläkään periksi, vaan oli annettava rauhoitus ja laitettava pikkuinen unille hetkeksi, jotta saatiin turvallisesti hoidettua tulehtunut iho. Saatiin noin kolmen viikon uintikielto ja noin 10 päivää suositeltiin käyttämään tötteröä päässä ja olihan se surullinen näky, kun Rommi käveli pisin seiniä ja törmäili jatkuvasti tötterön kanssa. :( Muutaman päivän käytön jälkeen onneksi löydettiin yhteinen sävel ja pystyttiin olemaan ilman tötteröä valvovan silmän alla, niin liikkuminenkin sujui huomattavasti mukavammin. 💛
Kesällä ollaan päästy muutamaan kertaan myös veneilemään koiran kanssa, vaikka ensimmäinen kerta oli ehkä pelottavampi kokemus itselle, kuin koiralle :D Ja nyt mietitte miksi minä pelkäsin, tätä reissua 🙈 Kerron lyhyesti teille, olen hirveän arka merellä veneen kyydissä ja välillä suorastaan pelkään, että lennän kyydistä ja sitä rataa, no okei joo ehkä välillä vähän turhaan jännitän näitä reissuja, sillä onhan mulla nyt pelastusliivit päällä, enkä kuitenkaan ole koskaan yksin merellä, mut joo nää on näitä :D Mutta tosiaan koiran kanssa oltiin ensimmäistä kertaa merellä veneen kanssa ja alku meni kivasti, kunnes hän näki kaikkea mielenkiintoista nähtävää, kuten lintuja, muita veneilijöitä yms.. mitä merellä nyt voi nähdä, hän ajatteli, että mitä jos astun tähän reunalle ja hyppään katsomaan vähän lähempää tuota lintua... nopeat refleksit pelasti ja sain liivin remmistä kiinni, ennen kuin mitään ehti tapahtua ja loppureissusta oltiinkin jo niin väsynyttä poikaa, että piti ottaa pienet torkut matkalla rantaan. 🐾

Täytyy todeta tähän loppuun, että helppoa ei aina ole ollut, mutta en päivääkään vaihtaisi silti pois tätä koira-arkea, on se vaan niin ihanaa, kun on joku ketä aina ilolla ottaa kotiintulijat vastaan ja jaksaa leikkiä päivästä toiseen samoja leikkejä. 💛💛

Paljon Onnea Rommi 1v. ja sisaruksille myös onnittelut 🎉🐾💛