On aika palata taas hetkeksi töihin kolmen kuukauden vanhempainvapaa jakson päätteeksi, vitsi se aika meni kyllä taas tosi nopeasti. En millään malttaisi mennä töihin, vaan haluaisin jatkaa kotona oloa lapsen kanssa ja nähdä kasvun ja kehityksen hetki hetkeltä. Toisaalta onhan se mukavaa vaihtelua vauva-arkeen mennä hetkeksi töihin tuulettamaan ajatuksia, niin jaksaa sitten taas ihan eritavalla olla lapsen kanssa kotona! 💙💛
1.10.2023
Paluu töihin vanhempainvapaalta
27.9.2023
Kirppis myynnin tulos
Miten kierrättäminen kirpputorilla onnistui?
Jaan teille nyt oman kokemukseni, miten mun kirpputori varauksen kanssa kävi. Olen aina ollut vähän laiska viemään kirpputorille tavaraa sen vaivan ja vähdin vuoksi, mikä siitä syntyy, mutta nyt päätin kokeilla kuitenkin toimiiko se myynti siellä kirpputorilla paremmin, kuin Facebook kirppareilla ja KYLLÄ olen yllättynyt, miten hienosti tavara on liikkunut kirpputorilla!
Tästä pääset vielä lukemaan aikaisemman postauksen aiheesta: Kierrätä kirppiksellä 💛
Päätin varata suoraan kahden viikon ajanjakson, että olisi parempi mahdollisuus päästä tavaroista eroon, kun niitä oli loppupeleissä aika monta kassillista. Vein aluksi osan tavaroista ja vaatteista kirpputorille ja ajattelin täyttää loosia myynnin mukaan, jota seurasin Kirppari-Kalle sovelluksesta päivittäin, en missään nimessä halunnut viedä kaikkea kerralla, enkä edes täyttänyt hyllyjä täyteen, vaan laitoin tosi väljästi tavarat hyllyyn ja vaatteet rekkiin, jotta niitä olisi oikeasti helppo silmäillä ja se TOIMI! Ensimmäisen päivän aikana loosistani myytiin yhteensä 24 tavaraa/vaatetta, siis mitä 😬😬 En ollut uskoa silmiäni, kun seurasin myyntiä ja tosiaan se tavara liikkui siellä 😁 Se tarkoitti myös sitä, että oli vietävä lisää myytäviä tuotteita kirpputorille seuraavana päivänä heti, kun liike avautuu. Olin saanut vietyä kaikki myytävät tuotteeni kirpputorille 4 ensimmäisen myyntipäivän aikana jo, mikä oli oikeasti ihan mahtava juttu, nyt käydään vain siivoilemassa loosia ja odotetaan, että kaikki loputkin tuotteet menisi kaupaksi.
Kirjoitin aiempaankin postaukseen, että on hyvä miettiä valmiiksi vähän järjestystä, missä vaiheessa kirpputorille vie mitäkin, eikä missään nimessä kannata täyttää kerralla liian täyteen, koska eihän sieltä silloin mitään löydä ja monet kävelevät helposti vain sotkuisten ja liian täyteen ahdattujen loosien ohi! Mikä itseasiassa pitää paikkaansa omalta osaltani ainakin, jätän nimittäin kyllä loosin katsomatta jos se on liian täyteen ahdattu, etkä pysty ilman suurempaa tavaroiden siirtelyä tai vaatepinojen purkamista katsomaan, mitä hyllyistä löytyy. "MALTTI ON VALTTIA HYLLYN TÄYTTÄMISESSÄ"


Olen käynyt nyt suunnilleen, joka toinen päivä siivoamassa loosini, mikä on ehdottomasti myös kannattanut, sillä joka kerta hyllystäni on löytynyt muiden loosien tavaroita/vaatteita ja rekistä on nostettu vaatteita ja henkareita hyllylle lojumaan. En halua edes ajatella, miltä loosini näyttäisi, jos en sitä siivoaisi välillä, tuskin se ainakaan kovin houkuttelevalta näyttäisi enää muutaman päivän jälkeen! Loppupeleissä loosin siivoaminen on pieni vaiva sille, että joku ostaa oikeasti ne sun tavarat pois, mistä haluat päästä eroon ja pystyy sun loosia katsomaan ilman suurempia tavaroiden siirtelyitä! 😁
Viimeisille päiville laitettiin vielä lisähoukutin, eli kaikki loput tuotteet -50% ja sekin toimi hienosti 💥
Päästetään teidät jännityksestä ja mennään lopputulokseen 💛
Mulla oli varattuna tavallinen loosi (iso hylly + pieni rekki) ja varausaika oli 2viikkoa. Vein yhteensä 88kpl tuotteita myyntiin, joista sain myytyä huimat 86kpl! Siis aivan käsittämätöntä. Kävin siivoamassa loosini ja toin kotiin peräti kaksi tuotetta takaisin, jotka ei mennyt kaupaksi! Aivan uskomatonta, olen niin tyytyväinen tähän kokemukseen, jonka sain ensikertalaisena! 🙋
Iso kiitos Lykky Kirppis! 💛 Teitte kirppis kokemuksestani unohtumattoman ja aion todellakin hyödyntää jatkossakin kirppiksellä myyntiä!! 💛💛
Loppuun vielä pikavinkit jos mietit kirpputorilla myymistä!
1. Myy ainoastaan ehjää ja puhdasta tavaraa
2 Tarkista aina, että vaatteet ovat siistit, eikä ne ole nukkaiset, reikäiset tai likaiset
3. Hinnoittele oikein
25.9.2023
Turvaistuin - mihin päädyimme?
Meillä oli käytössä Joie i-snug turvakaukalo, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi vauvalle. Muhkeat ja pehmeät kankaat tekivät matkustamisesta vauvalle miellyttävää ja erityisen kevyt kaukalo teki sen kantamisesta miellyttävää meille vanhemmille, sillä kaukalo painoi vain 3,25kg! Nyt kuitenkin kaukalo rupesi käymään pieneksi meidän pojalle ja oli aika hommata vähän isompien poikien istuin autoon.
Uuden istuimen kriteereinä oli Isofix-kiinnitys ja jalustalla ympäri kääntyvä istuin, näillä kriteereillä luulisi istuimen löytäminen olevan helppoa. 😊
Selailin netistä ensin istuimia, mitkä voisivat olla potentiaalisia vaihtoehtoja, joita löytyi sitten yksi miljoona vaihtoehto taas ja totesin, etten osaa valita sopivaa istuinta pelkän nettiselailun varjossa! Päätin astella paikalliseen lastentarvikeliikkeeseen katsastamaan istuimia lähemmin ja kuulemaan myyjän mielipidettä, joka osaa kertoa varmasti istuimista enemmän vielä. Liikkeessä oli kattava valikoima istuimia, sekä iloinen myyjä, joka kertoi selkeästi istuimista ja suositteli meidän tarpeisiin sopivaa istuinta. Hetken pohdiskelun jälkeen valinta osui Joie i Spin 360 E istuimeen, joka saatiin vielä heti meidän matkaan liikkeestä suoraan autoon kannettuna! Vitsi, miten hyvä palvelu! 💙


Vajaan kuukauden käytössä ollut istuin on osoittautunut oikein hyväksi valinnaksi ja poika on tyytyväinen uudessa tuolissaan! Kääntyvä istuin helpottaa todella paljon lapsen kyytiin laittamista ja näin pystyy paremmin varmistamaan, että vyöt ovat kunnolla ja poika istuu tukevasti kyydissä.
360 astetta kääntyvä istuin mahdollistaa myös lapsen matkustamisen kasvot menosuuntaan, mutta suositeltavaa on kuitenkin, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan, niin kauan kuin suinkin mahdollista ja näin meillä tullaan ainakin matkustamaan niin kauan, kuin poika vain mahtuu selkämenosuuntaan istumaan istuimessa. 😊
20.9.2023
Käsilaukun kokoiset matkarattaat
Miltä kuulostaisi käsilaukun kokoiset matkarattaat? Aika hyvältä, eikö? Matkarattaiden koko oli yksi tärkeä ominaisuus, kun lähdimme valitsemaan matkarattaita. * Cybex Libelle -rattaat olivat kevyet ja kompaktit, jotka taittuvat yhden käden otteella käsilaukun kokoiseen pakettiin ja näin mahtuvat lentokoneen käsimatkatavaroihin. Kriteereinä oli nimenomaan löytää matkarattaat, jotka mahtuvat lentokoneen käsimatkatavaroihin ja pitkän pohdinnan jälkeen valinta osui näihin ihastuttavan pieniin * Cybex rattaisiin. Meillä "päävaunuina" toimivat Britax Smile III, jotka ovat erittäin hyvät lenkkeilyyn koiran kanssa ja muuhun ulkoiluun, uskon että jatkossa reissuihin nappaamme helposti nämä Libellet mukaan pienen koon ansiosta, sillä ne mahtuvat, vaikka takapenkin jalkatilaan ja näin koirammekin matkustaa turvallisesti takakopassa. 😊


Matkarattaiden ikäsuositus on 6kk ylöspäin aina neljään ikävuoteen asti tai rattaiden painorajaan asti, näissä Libelleissä painoraja oli 22kg, joten ihan hetkeen ei nämä rattaat käy pieneksi. Istuinosaa ei valitettavasti näissä saanut ihan makuuasentoon, mikä oli sinänsä vähän harmi, mutta uskon silti, että loivassa makuuasennossa lapsi voi pienet torkut ottaa tarvittaessa, tarkoituksena ei kuitenkaan ole koko päivää lasta rattaissa istuttaa.


Kerron mielelläni parempaa käyttökokemusta rattaista myöhemmin vielä, kun pääsemme paremmin niitä testailemaan, mutta näin sisätiloissa ovat tuntuneet ainakin todella näppäriltä ja kevyiltä rattailta työnnellä. Odotan jo innolla tulevaa reissua, jota varten matkarattaita lähdettiin hommaamaan.
Monet varmasti myös miettivät, että mitä nämä * Cybex Libelle- rattaat oikein maksoivat?! Älyttömän kalliit nämä ei ollut ja ostopaikasta riippuen hintaa näille tuli 250-290€ + lisäosat. Me ostettiin meidän Libellet * Jollyroomilta ja lisäosina ostettiin turvakaari ja säilytyspussi, joita molempia myös * Jollyroom myy.
16.9.2023
Kasvikset soseiksi
14.9.2023
Kierrätä kirppiksellä
Jo on aikoihin eletty... Varasin nimittäin kirpputorilta loosin! 👌
En olisi ihan heti uskonut, että tämä päivä koittaa joskus.. Olen erittäin huono viemään kirpputorille tavaraa, koska olen aina ajatellut, että siinä on niin iso vaiva, mitä se tuo mukanaan, kun tuotteet pitää hinnoitella yms... Olen myös kyllästynyt myymään tavaroita ja vaatteita Facebook-kirpputoreilla, kun siellä saat koko ajan olla mittaamassa ja kuvailemassa vaatteita ja tavaroita lisää ym... sitten tulee varauksia ja loppupeleissä kukaan ei välttämättä tule tuotteita varauksesta huolimatta noutamaan. Tämä on niin turhauttavaa! Päätin, että nyt mulla on sopivasti vanhempainvapaalla aikaa lähteä kokeilemaan meneekö se tavara ja vaate kaupaksi siellä kirpputorilla oikeasti vai saanko laahata kaikki takaisin kotiin, mitä sinne olen nyt vienyt. 😂
Ensin tietysti pitää käydä tavarat ja vaatteet läpi, mitä sinne meinaa viedä ja tarkistaa, että kaikki ovat myyntikelpoisia, tämä vaihe itsessään jo vie aikaa tässä prosessissa. Tämän jälkeen, kun on selvillä mitä tuotteita viedään kirpputorille on aika hinnoitella tavarat.
"Tässä kannattaa miettiä, että mitä itse olisit valmis maksamaan kyseisestä tuotteesta jos se olisi myynnissä kirpputorilla, tuote on kuitenkin käytetty ja aikomuksesi on kierrättää se uuteen kotiin!"
Likaiset ja rikkinäiset vaatteet ja tavarat kannattaa suosiolla jättää pois kirpputori myynneistä, ei niitä kukaan sieltä osta. Hinnoittelu tapahtuu kätevästi netissä, sillä kyseisellä kirpputorilla, johon tavarat vien on käytössä Kirppari-Kalle sovellus, jonka avulla teet netissä kätevästi hintalaput tuotteille ja pystyt myös seuraamaan tuotteidesi myyntiä sovelluksen kautta. Tämän toiminnon ansiosta jaksoin itsekin lähteä kokeilemaan kirpputorilla myyntiä! Ja tässä kohtaan mainitaan vielä, että kyseessä on Raumalla sijaitseva Lykky Kirppis! 💛
Netissä on nyt täytetty hintatiedot tuotteille ja seuraavaksi hintalaput voi noutaa kirpputorilta ja kiinnittää tuotteisiin. Yritän tehdä mahdollisimman paljon kotona, jotta saan nopeasti vietyä tavarat kirpputorille, kun varaukseni alkaa, sillä jokainen varausminuutti maksaa! 😊 On hyvä miettiä valmiiksi, missä järjestyksessä vaatteet ja tavarat vie kirpputorille, koska loosia ei kannatta kuitenkaan aluksi täyttää liian täyteen, että asiakkaidenkin on helppoa katsoa mitä tuotteita sinulla on myynnissä ja näin ostosten teko on myös sujuvampaa.
Kirpputori loosin saa täyttää ensimmäisenä myyntipäivänä tai edellisenä auki olevana päivänä viimeisen tunnin aikana, itse hyödynsin jälkimmäistä vaihtoehtoa ja vein osan tuotteista jo nyt kirpputorille ja käyn lisäilemässä tavaroita vielä loppuviikon aikana myynnin mukaan. Myyntiä voi seurata reaaliaikaisesti sovelluksesta ja tehdä täydennyksiä sen mukaan. Loosia on myös hyvä käydä siivoamassa pitkin varausta, jotta loosi houkuttelee ostajat tutkimaan paremmin, mitä kaikkea sieltä löytyy!
Varauksen päätyttyä loosin tulee olla tyhjä viimeisenä myyntipäivänä ennen viimeistä tuntia, jonka jälkeen voit käydä kassalla tekemässä tilityksen. Tässä kohtaa sitä toivoo, ettei loosissa olisi mitään tyhjennettävää, vaan kaikki olisi myyty! 😊 Jäädään odottelemaan, kuinka varaukseni kanssa käy!
Mukavia kirppistely hetkiä kaikille! 💛
12.9.2023
Asunnon metsästystä
Neliöt loppuu kesken
Asutaan tällä hetkellä 59neliöisessä kerrostalo kaksiossa ja nyt on alkanut todellakin tuntumaan siltä, että tila loppuu kesken! Lapsi kasvaa, koira tarvitsee oman tilan ja me aikuiset myös kaipaamme sitä tilaa ja ennenkaikkea säilytystila loppuu kesken. Isomman asunnon löytyminen olisi enemmän, kuin toivottu asia. Halutaan jatkaa vuokralla asumista sen helppouden vuoksi ja maiseman vaihdon muutaman vuoden välein on myös näin paljon helpompaa, kun ei ole sitoutunut omaan asuntoon.


Valikoimaa tuntuu olevan vaan tällä hetkellä todella vähän Raumalla, tai sitten meillä on liikaa kriteerejä! No ei kai sentään, suurin kriteeri tietysti on meidän koira, eli asunnossa täytyy olla lemmikit sallittu. Kolmioita ja isompia asuntoja löytyy vähäsen, mutta valitettavasti niissäkin vähäisissä on lemmikit kielletty😏 Ymmärrän tavallaan tämän, että monet haluavat lemmikit kieltää, mutta toisaalta tänä päivänä lemmikit ovat hyvinkin yleisiä ja niitä löytyy ihmisiltä nykyään enemmän ja enemmän... Jos asunnon haluaa pitää allergiavapaana, niin se tietysti on eri asia.
Mitä me sitten halutaan uudelta asunnolta? Talosta tulisi löytyä hissi, se on aika suuri kriteeri myös tässä kohtaa, kun lapsi on pieni ja vaunujen kanssa kuljetaan. Asunnon pitäisi olla siisti, hyvä pohjaratkaisu, parveke olisi kiva ja sijainti keskustan läheisyydestä ja tietysti autoille autopaikat 😂 No onhan niitä kriteerejä tässäkin jo, mutta uskon, että löydetään näillä kriteereillä vielä asunto meille! Ollaan aloitettu asunnon etsiminen jo hyvissä ajoin, koska tiedettiin, ettei se välttämättä löydy kuukaudessa, eikä kahdessakaan. Asuntoilmoituksia tulee selattua päivittäin ja välillä useamman kertaa päivässäkin, ettei vahingossakaan mitään jää huomaamatta. 😊 Toivottavasti löydetään lähiaikoina asunto ja päästäisiin muuttamaan isompaan ja tilavampaan asuntoon! 💛
4.9.2023
Vaunulenkit koiran kanssa
Miten vaunulenkit sujuu koiran kanssa?
Aluksi jännitin todella paljon, miten ikinä tulen pärjäämään, kun pitää lähteä koiran kanssa lenkille ja poika pitää ottaa tietysti mukaan. Huh aluksi harjoiteltiin pieniä matkoja vaunujen ja koiran kanssa kulkemista ja ylipäätänsä sitä, että koira ymmärtää ettei ole ainut lenkitettävä. Alku oli aivan järkyttävää ja välillä olin vähällä purskahtaa itkuun, kun lenkit ei sujunut lainkaan. Koira sinkoili joka suuntaan tuhatta ja sataa ja unohti täysin vaunujen olemassaolon ja käyttäytyi lenkillä, kun olisi ollut yksin! 😂
Harjoituskertoja oli aluksi harvemmin, joten ehkä myös yksi syy miksi ne ei lähtenyt heti sujumaan hyvin vaan kesti pitkään, ennen kuin koira oppi, että myös vaunut on matkassa mukana. 😊 Lähdettiin lisäämään harjoituskertoja ja palkitsemista onnistuneista suorituksista ja Elokuun aikana tulikin kunnolla harjoituskertoja, kun käytiin lähes päivittäin lenkkeilemässä yhdessä.
Olen tällä hetkellä ihan hemmetin tyytyväinen ja ylpeä itsestäni, sekä tietysti koirasta, että ollaan saavutettu tietty piste harjoittelussa ja pystytään kiertämään pitkiäkin lenkkejä ilman suurempia ongelmia ja koira kävelee vaunujen vieressä nätisti lenkin ajan. 😍😍 Ne suuremmat ongelmat, mitkä sitten tulee lenkillä on vastaantulevat koirat... Niiden suhteen saadaan vielä petrata vähän, mutta pikkuhiljaa nekin sujuvat aina paremmin ja paremmin. Toisinaan ohitusten kanssa ei ole mitään ongelmia ja toisinaan ongelma tulee jo, kun koira havaitaan kaukaa. 😕
1.9.2023
Vauvan vaatteet järjestykseen
"Mihin tämä aika oikein menee?"
Taas on se aika, kun saan järjestää vauvan vaatteet uudelleen ja vaihtaa isomman koon vaatteet tilalle!💙 Aika menee kyllä hirmuisen nopeasti ja tuntuu, että just vaihdettiin vaatekokoa ja nyt ne on jo pieniä taas... Meidän pikkumies kasvaa niin hirmusta vauhtia.
Tällä hetkellä meillä on pojan vaatteille hyvin vähän säilytystilaa, mutta kyllä silläkin on oppinut pärjäämään, vaikka olisihan se ihana saada vaatteet paremmin esille. Pienessä asunnossa on oppinut tekemään kompakteja ratkaisuja, jotta toiminnat onnistuisi edes jotenkin järkevästi. 😂 Odotan sitä päivää kyllä, että löydetään isompi asunto ja tilanpuute häviää ainakin hetkeksi pois päiväjärjestyksestä! 😊
Mietin pitkään, että miten niin pienet vaatteet edes voisi saada järkevästi ja siististi laatikoihin, kunnes keksin käyttää Ikean vaatesäilytyslaatikoita. Hukkatilaa laatikostoista menee kyllä näiden vaatelaatikoiden myötä, mutta onpahan ainakin vaatteet järjestyksessä. En missään nimessä halunnut myöskään lähteä ostamaan uutta lipastoa sen takia, että saataisiin vaatelaatikot mahtumaan laatikoihin hyvin, joten tällä mennään toistaiseksi.


Haluaisin myös kuulla miten te muut säilytätte vauvanvaatteet?! 😊
28.8.2023
Vauva-arjen tapahtumat
Ihanaa, että lapsiperheille järjestetään tapahtumia omalla paikkakunnalla, mutta mistä löytää parhaiten tiedot kaikista tapahtumista?
Alkuun oli todella vaikeaa löytää tietoa kaikista tapahtumista ja kerhoista, mihin voisi osallistua myös pienen vauvan kanssa. Tähän mennessä aika paljon tietoa on tullut "puskaradion" kautta, mutta nyt olen myös löytänyt netistä hyviä sivustoja, mistä voin seurata tapahtumia omalla paikkakunnalla.
Rauman Kaupungin nettisivut toimii varmasti hyvänä lähteenä ja sieltä löytyykin erikseen tapahtumat välilehti, josta pääsee katsomaan tapahtumia lapsille ja lapsiperheille. Itse en ole vielä tätä kanavaa seurannut, koska tapahtumat on hieman vanhemmille lapsille suunnattuja.
Rauman Seurakunnan nettisivut otin seurantaan jo ennen lapsen syntymää ja sitä kautta ollaan saatu paljon tietoa ristiäisten järjestämiseen ja muihin seurakunnan järjestämiin tapahtumiin ja kerhoihin. Rauman Seurakunnalta löytyy myös Instagram sivu, joka kannattaa ottaa myös seurantaan, jos sinulta Instagram löytyy! Sivuilla ilmoitetaan ja mainostetaan tapahtumia lähes päivittäin, joten ne on helpoin sieltä ainakin itse bongata, koska Instagramia tulee selattua muutenkin päivittäin @raumansrkvarhaiskasvatus
Raumalla järjestetään myös avoimia ryhmiä perheille, johon sinun ei edes tarvitse ilmoittautua vaan voit halutessasi mennä paikalle tapaamaan muita äitejä ja heidän lapsiaan. Ryhmässä saat tukea muilta vanhemmilta ja pääset keskustelemaan vauva-arjen iloista ja haasteista. Syksyllä alkaakin uusi ryhmä, joka on suunnattu esikoisvauvaperheille, jossa ajateltiin pojan kanssa mennä käymään. 😊
Löytyy myös erilaisia Perhekerhoja, jotka on suunnattu 0-6 vuotiaille lapsille ja heidän läheisille, joka toimii kohtaamispaikkana. Perhekerhoissa on "lupa vain olla" ja tehdä asioita yhdessä leikkien, askarrellen, musisoiden tai vaikka retkeillen ulkona, ohjelmaan voit itse myös vaikuttaa.
Meidän syksyn ohjelmassa alkoi Vauvamuskari, ryhmämme kokoontuu kerran viikossa aina kahden tunnin ajan. Muskarissa korostuu ilo, vuorovaikutus, kohtaaminen, hiljentyminen, pysähtyminen, rauhoittuminen sekä vauhti ja toiminta, mielikuvitus, leikki ja touhu. Ensimmäinen ajatus itsellä oli muskarista, että en varmasti lähde mukaan tällaiseen, että ei ole yhtään mun juttu, enkä tunne oloani mukavaksi. Päätin kuitenkin rohkaistua ja lähteä mukaan lapsen vuoksi, lapsillehan nämä jutut ovat, eikä minulle, ei minun tarvitse kaikesta tykätä, mutta voin tarjota silti lapselleni mahdollisuuden osallistua yhteisiin tapahtumiin! Jännityksellä jäädään odottamaan mitä syksy tuo tullessaan! 🍁🍂
Kalenterista löytyy myös syksylle varattu värikylpy. 🌈 Värikylvyt ovat leikkiä väreillä, muodoilla ja erilaisilla materiaaleilla. Värikylvyssä saa nauttia kaikilla aisteilla. Värikylvyn tavoitteena on kiireetön yhdessäolo ja vuorovaikutus. Värikylpyä odotan ehdottomasti eniten syksyn ohjelmista 😍
Sen verran vielä mainitsen tapahtumista, eli osa tapahtumista on täysin ilmaisia, eikä vaadi mitään sitoumuksia ja osa tapahtumista on maksullisia. Maksut on tosiaan hyvin pieniä vauva perheen budjettiin sopivia maksuja, jotta jokaisella olisi mahdollisuus osallistua. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan erilaisiin kerhoihin ja tapahtumiin, vaikka joku juttu ei heti tuntuisi omalta, niin nyt on se hetki, kun voit repäistä ja lähteä mukaan uusiin seikkailuihin oman pienen kanssa! 💙
24.8.2023
Uusien makujen ihmettelyä
"Uusien makujen ihmettelyä"
Saatiin lupa lähteä kokeilemaan uusia makuja, kun saavutettiin 5kk ikä! 💙
Lähdettiin ensimmäiseksi testaamaan uudesta makumaailmasta Piltti Vehnä-Kaurapuuroa, joka oli yllätykseksi menestys heti ensimmäisellä kerralla. Tein pienen maisteluannoksen puuroa ja se meni kaikki, en lähtenyt sekoittamaan puuron sekaan mitään hedelmäsoseita, vaan maisteltiin puuro puurona, jotta makuun totuttaisiin helpommin ja näin meillä syödäänkin aamupuuro nykyään joka aamu syöttötuolissa istuen. Ollaan varovaisesti harjoiteltu jo syöttötuolissa istumista ja se on mennyt todella hyvin, poika on hyvin jämäkkä ja istuu nätisti aamupuuron ajan tuolissa, muita ruokailuja ei olla vielä istuttu syöttötuolissa, mutta pikkuhiljaa saadaan kyllä siirtyä enemmän istumaan syöttötuolissa, kun näyttää niin hyvin sujuvan jo.
Uusien makujen myötä mukaan tulivat myös kana, kala ja liha. Ou Nou! Nämä eivät yleensä ole vauvojen herkkuja! Aloitettiin lihakasvisoseella ja ensimmäinen lusikallinen, kun osui suupieleen, niin itku tuli ja yökkäys refleksit, ei ollut selvästikään tuttu ja turvallinen lempisose tällä kertaa lusikan päässä! Lapsi voi tarvita, jopa 10-15 maistelukertaa, ennen kuin tottuu uuteen makuun, joten ei pidä luovuttaa ensimmäisen kerran jälkeen maisteluja. Ollaan maisteltu pikkuhiljaa tätä sosetta ja noin 5maistelukerran jälkeen sose alkaakin mennä jo ihan hyvin alas, liha ei kuulunut lemppareihin heti, mutta eiköhän siitäkin vielä herkku muodostu, kun ahkerasti maistellaan vaan! Tässä hommassa tarvitaan kyllä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä! 😂
Kasvisbroilerisose meni hyvin alas jo ensimmäisellä maistelukerralla, eikä eroa oikeastaan edes huomannut pelkkiin kasvissoseisiin. Pikkukalastajan herkkusose on vielä testaamatta, mutta sen makumaailmaan tutustutaankin tänään jo. Jännityksellä odotan millainen reaktio tästä syntyy.
Lemppareita meillä on edelleen kasvissoseet ja hedelmä-, sekä marjasoseet. Hedelmäsoseita menisi varmaan eniten, jos se mahdollisuus annettaisiin pojalle, mutta yritetään kuitenkin monipuolisesti päivässä syöttää vähän kaikkea.
Hetken päästä meillä alkaakin sormiruokailu harjoittelut! 💙
22.8.2023
Parhaat kirppislöydöt vauvalle
”Jokaisen vaatteen kohdalla kannattaa miettiä, onko se niin hyvässä kunnossa, että ostaisit vaatteen itse käytettynä tai kehtaisitko antaa sen jollekin tutulle – jos vastaus on kyllä, tekstiilin voi kierrättää”
Kirppistely on saanut uuden mahdollisuuden meidän taloudessa. En ole oikein koskaan välittänyt kirppisten kiertelystä tai siitä hajusta, mikä monella kirppiksellä on ollut. Nyt olen kuitenkin antanut uuden mahdollisuuden kirppareille! 😊 Aluksi oli jo selvää, ettei tulla ostamaan kaikkia vauvan vaatteita uusina, koska ne menevät vain niin pienen hetken aikaa ja mikäs sen parempaa, kun hyvän vaatteen kierrättäminen.
Kirpputorilta voi löytää oikeasti todella hyviä löytöjä ja todella edulliseen hintaan. Raumalla on muutama kirpputori, jossa käyn aika ajoin kiertelemässä hyvien löytöjen perässä! 😊
Hyviä löytöjä olen tehnyt Lykkykirppikseltä, jossa on Mukulil oma osasto, josta löytyy pelkästään vauvan vaatteita! Ihan huippu! Kirpputori on siisti ja siellä on helppo myös kierrellä vaunujen kanssa tilavien ja selkeiden käytävien ansiosta.
Muutamat kirppislöydöt olen tehnyt myös Vanhan Tavaran Puoti Eveliinasta, jonne välillä piipahdetaan vaunulenkin yhteydessä. Kirpputorilta löytyy tavaraa ja vaatetta, joka lähtöön, mutta myös välillä sieltä voi bongata hyviä vauvanvaatteita!
![]() |
Facebook kirpparit olen suosiolla unohtanut melkein kokonaan, koska valitettavan usein jos postituksella ostaa, tuote ei vastaa kuvauksia ja näin ollen pettymys on aika suuri. Ostan Facebook kirppareilta vain jos pystyn tuotteen itse noutamaan ja tarkistamaan ennen ostopäätöstä. Löysin edulliseen pakettihintaan ihania ja hyväkuntoisia vaatteita Fb kirpparilta ja näistä saatiin kaupat nopeasti hoidettua ja tuotteet vastasi täysin kuvausta, saatiin myös kaupanpäälle muutamat vaatteet! Sama ihminen lähestyi minua uudelleen löydettyään vielä lisää vaatteita, jotka myös kävin häneltä edulliseen hintaa noutamassa! Ihan parasta, että kaupat onnistui näin helposti ja vaivattomasti! 😍


Tämä setti oli kyllä löytö ja mukaan tuli molemmilla kerroilla kaupanpäällisiä
ja näistä kaikista maksoin noin 30€
Hyviä kirpputori löytöjä olen pojalle tehnyt myös Porista Lastenkirppis Pikkukarhusta, joka sijaitsee Herttuantorilla. Lastenkirppis Pikkukarhulla toimii ostopalvelu, eli he ostavat sinulta puhtaat ja ehjät vaatteet, maksavat sinulle korvauksen ja laittavat itse vaatteet myyntiin, jolloin sinun ei tarvitse enää murehtia vaatteiden myymisestä, kätevää! Ostajan näkökulmasta tämä kuulostaa hyvältä, sillä voit aika huoletta katsella vaatteita, kun tiedät että hyllyistä löytyy ehjiä ja puhtaita vaatteita, eikä rikkinäisiä ja likaisia vaatteita, mihin ikävä kyllä välillä kirpputoreillakin törmää. Suosittelen ehdottomasti käymään kyseisellä kirpputorilla! 😍


Lastenkirppis Pikkukarhu - Herttuantori laajensi nyt myös toimintansa Raumalle Vanhaan Raumaan, jonne avattiin Lasten Into Second Hand & Shop, heille tulee myös tämä ostopalvelu käyttöön syksyn aikana, jonka jälkeen heiltäkin voi käydä tekemässä ihania kirpparilöytöjä. Tänne aioin suunnata ehdottomasti shoppailemaan syksyllä! 😍
Paljon muitakin ihania löytöjä olen tehnyt kirpputoreilta ja toivottavasti jatkossakin löytyy kivoja vaatteita kirpputoreilta. 😊
"Pieni teko, voi olla toiselle se suurin"
15.8.2023
Mitä kuuluu meidän vauva-arkeen
"Voiko vauva arki olla helppoa? onko sitä koskaan enää omaa aikaa vauvan saavuttua perheeseen? Pystyykö sitä nukkumaan, kun on pieni vauva?"
Mun vastaus tähän on, että todellakin voi olla helppoa, ei se elämä aina heitä kuperkeikkaa täysin vauvan syntymän jälkeen. Koen, että elämä on hyvinkin samanlaista, mutta nyt perheeseen kuuluu myös mailman ihanin pieni! 💙 Pystytään edelleen tekemään asioita, joita molemmat haluaa, vaikka se vaatiikin hiukan erilaista suunnittelua ja aikatauluttamista välillä.
Vauva-arki on tuntunut viime aikoina ihan mukavalta, enkä stressaa enää niin paljon sitä, onko meidän koti sotkuinen tai onko pyykit pesemättä, vaan osaan ottaa myös päivisin itselleni omaa aikaa pojan ollessa päiväunilla! 😊 Päivisin on helppo lähteä käymään kaupungilla tai oikeastaan, missä vaan, kun pakkaa vain kaiken tarpeellisen mukaan hoitolaukkuun ja usein aamupäivisin tuleekin käytyä kaupungilla kiertelemässä, ettei päivät kotona tuntuisi niin pitkiltä.
Olen saanut nauttia myös omasta ajasta vauva-arjen keskellä aina, kun olen sitä tarvinnut! Olen esimerkiksi pystynyt käymään kampaajalla, kasvohoidossa, hierojalla ja ystävien kanssa kahvilla ilman vauvaa, mikä on oikeasti tehnyt todella hyvää ja jokainen äiti tarvitsee välillä sen pienen hetken itselleen! Muistakaa siis vaalia myös omaa aikaa ja ottakaa pieni hetki itselle arjen keskeltä aina silloin tällöin, niin mieli pysyy virkeänä ja jaksaa taas paremmin! 🌞
Joskus tuntuu vain, että hommaa on liikaa. Aamulla, kun vauva herättää aivan liian aikaisin tulee ajatus, etten todellakaan jaksa nousta vielä ja avata silmiäni, mutta ei auta, kuin nousta reippaasti ylös sängystä ja lähteä tekemään aamutoimia. Meillä nukutaan yöt hyvin ja useimmiten ilman heräämisiä, joskus tulee herätys yölläkin, mutta pelkkä tutin laitto auttaa poikaa jatkamaan unia, itse ei vain osaa aina mennä ajoissa nukkumaan, jolloin aamu herääminen tuntuu raskaalta.
"Eikä joka hetkestä tarvitse aina nauttia, välillä on vaan päiviä, kun tuntuu ettei vauvalla ole mikään hyvin, mutta on hyvä muistuttaa itseä, että tämä on vain vaihe ja menee ohi"
Mitä me sitten päivisin oikein tehdään? Meidän päivät kuluu välillä ihan kotona ollessa ja vaunu lenkkien merkeissä. Aamupäivisin käydään kaupungilla, jos jotain pieniä kauppatarpeita on tai ihan muuten vaan lähdetään kiertelemään ihmisten ilmoille ja välillä nähdään muita äitejä ja heidän pieniä. Päivällä leikitään ja viihdytetään tosia leikkimatolla, kuunnellaan musiikkia tai katsellaan televisiota. Iltapäivällä lähdetään ulos koiran kanssa nauttimaan kesäisestä säästä tai vähän vähemmän kesäisestä säästä vesisateeseen. 😅 Aika paljon poika viihtyy myös yksin leikkimatolla, jolloin on itsellä mahdollisuus tehdä kodin arkisia askareita ja nauttia vähän omasta ajasta. Välillä päivät menee todella nopeasti ja tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaiseksi, kun taas toisena päivänä ehditään tekemään vaikka mitä! Viikon kohokohtia meillä on kylpypäivät, sillä poika nauttii ihan mielettömästi kylpemisestä, joita meillä on 2 kertaa viikossa.🛀
Meidän päivärytmi on suurin piirtein seuraavanlainen:
Herätys: n.06.00-07.00
Päiväunet: n.09.00-10.00
Päiväunet: n.12.00-14.00
Vaunulenkki koiran kanssa
Päiväunet: n.17.00-19.00
Yöunille: 21.00-21.30
Syödään noin 1,5h välein ja päiväunien aikaan sitten välit ovat vähän pidemmät. Päivärytmi tietysti aina muuttaa vähän meidän ohjelman mukaan, mutta pääsääntöisesti mennään tällaisella rytmillä tällä hetkellä.
Kaikin puolin saa olla kyllä tyytyväinen omasta pienestä, miten helppo ja tyytyväinen hän oikeasti on! Ja vielä esikoinen, en olisi osannut odottanut näin "helppoa" vauva-arkea, kuin mitä meillä nyt on! 💛
Tsemppiä ihan jokaiselle vanhemmalle vauva-arkeen! 💛