Näytetään tekstit, joissa on tunniste TUNTEET. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TUNTEET. Näytä kaikki tekstit

30.9.2024

Päiväkodin aloitus, miten se meni?

Vaihdettiin kaksi viikkoa sitten meidän esikoinen päiväkotiin ja vastassa oli uudet hoitajat ja uusi ryhmä. Ryhmä vaikutti tosi rauhalliselta ja lapset olivat kaikki suurin piirtein samaa ikäluokkaa ja hoitajat olivat aivan ihania heti ensikohtaamisesta lähtien. Nyt ollaan tosi tyytyväisiä uuteen hoitopaikkaan ja toivotaan, että keväällä myös meidän kuopus pääsee samaan ryhmään.


Päiväkotiin lähtö ei kotoa aina suju ihan mallikkaasti kahden lapsen kanssa, mutta onneksi päiväkotiin jääminen sujuu sitäkin paremmin ja sinne jäädään aina reippain ja iloisin mielin leikkimään, mikä on itselle positiivinen asia, kun ei tarvitse miettiä jääkö lapsi itkemään perään, kun ovi sulkeutuu. 


On myös aivan ihana, miten hakutilanteissa kerrotaan aina, miten päivä on sujunut ja mitä kaikkea päivä on pitänyt sisällään. Tiedotus toimii aivan loistavalla tasolla, eikä tarvitse itse juurikaan kysellä päivän tekemisistä! 💛

 Nyt olen varma, että teimme oikean päätöksen hoitopaikan vaihdon suhteen! 💛


14.9.2024

Uudet tuulet puhaltaa


Muutoksen tuulet puhaltavat uutta sisua elämääni! 


Vuosien tauon jälkeen sain vihdoin aloitettua uudelleen Spinningin. Kävin joskus ihan säännöllisesti tunneilla ja tykkäsin kyllä kovasti tästä, tosin siitäkin on aikaa jo ainakin 6vuotta! Kyllä luit oikein... Siitä tosiaan on aika monta vuotta, kun viimeksi olen pyörän selkään hypännyt. Nyt oli hyvä hetki aloittaa jokin muukin liikunta, kun pelkkä lenkkeily.


"Takaisin spinning tunnille - tätä peppusi oikeasti rakastaa!"


Raskauksien jälkeen on ollut jotenkin isompi kynnys aloittaa urheilu uudelleen ja lähteä ryhmäliikuntatunneille, kun oma kuntotaso on rapistunut ihan nollaan. Mulla on muutenkin aina ollut iso kynnys lähteä johonkin uuteen juttuun yksin, koska olen ajatellut etten osaa jotain, enkä ainakaan kehtaa kysyä neuvoa keneltäkään! Niin tyhmältä, kun se kuulostaakin näin jälkeen päin ajateltuna.. Nyt olen kuitenkin rohkaistunut ja lähtenyt spinning tunneille ja vielä yksin! Ihan parasta ja odotan jo seuraavaa tuntia.😍

Olen myös vuosien ajan luvannut kehittää Englannin kielen taitoani, joka on hieman huteralla pohjalla. En vain ole keksinyt, miten sitä lähtisi oma-aloitteisesti kehittämään, niin että jaksaisin oikeasti keskittyä siihen. Kesällä postiluukusta tipahti kaupunkimme Kansalaisopiston mainos, josta löysin itselle sopivan kurssin, jonka avulla pystyisin kehittämään taitojani. Kurssi alkoi tällä viikolla ja fiilikset kurssin jälkeen oli ihan super hyvät, jopa minä ehkä osaan tämän kurssin jälkeen paremmin Englantia. 




13.9.2024

Kuopuksen kanssa kotona

Pitkästä aikaa kuulumisia arjen keskeltä!

Meillä alkoi noin kuukausi sitten taas arki, kun mies palasi lomiltaan töihin ja esikoinen aloitti hoidossa. Kotiin tuli rauha ja hiljaisuus, kun jäimme kuopuksen kanssa kahdestaan kotiin! 💙

Ihana saada viettää aikaa kuopuksen kanssa kahdestaan ja tehdä itselle tärkeitä asioita, joita ei kesän aikana ole kerinnyt tekemään, kun ollaan vietetty aikaa koko perheen kesken. 

Päivät meillä on mennyt hyvin pitkälti kotona ollessa, sillä olen suorittanut kaappien siivousta ja kirppiskuorman tekoa ahkerasti. Myöhemmin on siis tulossa taas kirppispostauksia, kun myyntijakso alkaa. Tällä kertaa kirppiskuormaan lähtee monta kassillista lasten vaatteita. Päiviin mahtuu myös ruoanlaittoa ja koiran ulkoilutusta.

Kuopus on nauttinut selkeästi, kun päivisin on hiljaisempaa kotona ja hän saa enemmän huomiota, kun isoveli ei ole viemässä kaikkea huomiota! 💙 Päivärytmistä on tullut paljon selkeämpi ja säännöllisempi, kun kotona vallitsee päivisin hiljaisuus! Ihana huomata, miten erilaisesti lapset käyttäytyvät, kun he ovat molemmat kotona tai silloin, kuin vain toinen lapsista on kotona. 

Vitsi, mihin tää aika on oikeasti edes mennyt, kun meidän kuopuskin on jo kohta 5kk ikäinen! 💙Ollaan myös aloitettu kiinteiden maistelut pikkuhiljaa, ilman suurempaa kiirettä ja stressiä. 


6.9.2024

Ajatuksia hoitopaikasta

 Kirjoitin viime postauksessa ajatuksiani perhepäivähoidon ja päiväkodin valitsemisesta..

Asiaa on taas pohdittu uudelleen ja päädytty hakemaan lapselle päiväkoti paikkaa. Tiedän, ettei varmasti ole hyvä lasta koko ajan siirrellä paikasta toiseen, mutta ei tämä näinkään voi jatkua, että jatkuvasti saa miettiä, miten lapsi pärjää hoidossa. Tuntuu etten saa hoitopaikasta tarpeeksi tietoa, miten lapsella on päivä mennyt?! Itseäni ainakin kovasti kiinnostaa tietää mitä lapsi on hoidossa päivän aikana tehnyt, onko hän syönyt ja nukkunut hyvin.

Päiväkotipaikan hakuun vaikutti vahvasti se, että halusimme lapselle myös oman ikäiset leikkikaverit💙 Samalla tehtiin meidän kuopukselle päiväkoti hakemus samaan paikkaan, johon haimme esikoiselle nyt hoitopaikkaa! Saamme molemmat lapset sitten samaan paikkaan hoitoon, kun sen aika koittaa.  Olen kiitollinen ja helpottunut päätöksestämme, tämä on varmasti nyt oikea ratkaisu ja ajan kanssa esikoinen tottuu isompaan ryhmään ja saa oman ikäiset kaverit päiväkodista. 

Hakemuksen jättämisestä meni noin viikko ja saimme päätöksen ja tiedon vapautuneesta paikasta pienten ryhmässä! Vitsi, miten helpottunut olin uutisesta ja miten nopeasti paikka lopulta meille vapautui toivomastamme päiväkodista. Käytiin eilen jo tutustumassa tulevaan ryhmään ja meidät otettiin niin hyvin vastaan siellä ja esikoinen oli innoissaan uudesta hoitopaikasta! 💙Tämä on meille nyt uusi alku ja lähdetään tutustumaan uudelleen päiväkoti elämään!

27.8.2024

Perhepäivähoito vai Päiväkoti

Haettiin ensisijaisesti lapsellemme perhepäivähoitajalta hoitopaikkaa ja nyt, kun vihdoin saimme paikan, mietityttää oliko se sittenkään oikea vaihtoehto?! 

Perhepäivähoito on enemmän kodinomaista hoitajan kotona tapahtuvaa hoitoa ja lapsia on hoidossa vain neljä tai vähemmän, joten hoitajan ja lasten välinen suhde rakentuu vahvaksi helpommin, kuin päiväkodissa, jossa lapsia on isompi ryhmä. Pienen lapsen on helpompi myös sopeutua pienempään ryhmään tai näin itse ajattelin asian, kuin hoitopaikkoja mietittiin. 

Perhepäivähoitajan kanssa yhteistyön tarvitsee olla sujuvaa ja kemiat pitää tosissaankin kohdata, jotta hoito olisi mahdollisimman mutkatonta. Perhepäivähoitajalla voi olla samaan aikaan hoidossa 1-5 vuotiaita lapsia, mikä on todella suuri ikähaarukka. Mietityttää kovasti, miten se oma 1,5 vuotias lapsi pärjää 5 vuotiaan leikeissä mukana. Pienemmät lapset ottavat helposti mallia isommilta lapsilta, eikä se sinänsä ole huono asia, jos ottaa mallia, miten jokin asia tehdään. Enemmän ehkä mietityttää, miten eri ikäisten leikit menevät tuollaisessa ryhmässä ja jääkö se oma lapsi vain sivusta seuraajan rooliin?!

Päiväkodissa taas lapsella on monta aikuista, joihin voi turvautua ja enemmän oman ikäisiä lapsia ympärillä, sillä monesti päiväkodissa on alle 3 vuotiaille oma ryhmä. Mutta onko päiväkotiin vaikeampi sopeutua, kun lapsia on niin paljon enemmän? 

Käytiin pitkiä keskusteluja aiheesta ja päädyttiin valitsemaan lapselle perhepäivähoito, koska ajattelimme lapsen sopeutuvan helpommin pienempään ryhmään. Pienemmässä ryhmässä lapsi myös saisi enemmän huomiota ja kiintyisi ehkä helpommin muihin lapsiin ja hoitajaan. Olen alkanut kuitenkin nyt epäröimään päätöstä siitä, kumpi hoitopaikka olisi lapselle parempi perhepäivähoito vai päiväkoti?!

Pitääkö lapsi siirtää päiväkotiin oman ikäisten lasten kanssa? vai antaa olla perhepäivähoitajalla, jossa on huomattavasti vanhemmat lapset kaverina?

18.8.2024

Viimeinen viikko päiväkodissa

 Näin tuli viimeinen päiväkoti viikko päätökseen ja ensiviikolla aloitetaan uudessa hoitopaikassa! 

Vitsi, miten tuli tosi haikea fiilis, kun esikoisen päiväkoti taival loppui, mutta tavallaan oon niin innoissani myös tulevasta. Päiväkoti arki ei ehkä ollut esikoiselle paras hoitovaihtoehto, vaikka hyvin hän siellä pärjäsi. Pienelle lapselle iso päiväkoti ryhmä voi aluksi tuntua järkytykseltä ja sopeutuminen vie varmasti aikaa tottua uuteen arkeen ja uusiin ihmisiin. Isossa ryhmässä F oli hyvin hiljainen ja omissa oloissaan leikkivä ja jäi helposti muiden varjoon. Toisaalta ei hän myöskään itkenyt päiväkodissa oikeastaan koskaan ja aina hän sinne hyvällä mielellä jäi. Itselle on vaan tosi tärkeätä, että lapsi pystyy olemaan oma itsensä myös hoidossa.

Viimeisellä viikolla tapahtui kuitenkin odottamaton käänne ja kaikki oli mennyt ihan hämilleen, kun F oli puhjennut kukkaan! En kestä, miten ihanaa, kun hoitajat kertoivat, kuinka F oli naureskellut ja leikkinyt äänekkäästi leikkejään ja vienyt vielä pienemmille lapsille leluja. Olin ihan hämilläni tästä iloisesta uutisesta ja pojasta oikein huokui iloisuus ja energisyys! 💛 On tainnut kotoa tarttua pientä hoiva viettiä myös päiväkotiin. 😊

Maanantaina aloitetaan perhepäivähoitajalla pienemmässä ryhmässä ja toivotaan, että se olisi hieman parempi vaihtoehto meille ja F sopeutuisi hieman nopeammin uuteen hoitopaikkaan, kun on paljon vähemmän lapsia ja meteliä. 

15.8.2024

Kireä kielijänne


Leikataanko kireä kielijänne vai ei?

Asiasta ollaan selkeästi montaa mieltä ja myös meidän kuopuksen kohdalla asiaa on pohdittu useampaan otteeseen. 

Synnärillä kuopuksella todettiin jo kireä kielijänne, mutta asialle ei tehty mitään, kun imetys sujui vielä silloin hyvin. Meni kuitenkin vain muutama päivä kuopuksen syntymästä, kun imetys loppui kokonaan, kun imuotetta ei vain enää löytynyt ja siirryttiin pulloruokinalle. Synnäriltä saatiin aika imetyspolille, jossa lääkäri tutkisi vielä kielijänteen. Imetyspoli käynnillä lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että leikkaukselle ei ole tarvetta toistaiseksi, kun pulloruokinta kuitenkin sujuu. 

Pian käytiinkin useamman ihmisen kanssa keskusteluja kireästä kielijänteestä, mukana on ollut lääkäreitä, hoitajia ja vanhempia joiden lapsilla on ollut kireyttä. Neuvolassa hoitaja kehotti meitä lähtemään yksityiselle näyttämään kielijännettä, koska kieli jää taakse, eikä tule ulos suusta kunnolla ja on malliltaan herttamainen. Syömisen haasteet ovat myös lisääntynyt kireän kielijänteen vuoksi viime aikoina. 

Aloin heti selvittämään ja etsimään alan ammattilaista, jonka vastaanotolle pääsisimme kireän kielijänteen vuoksi. Lähin ammattilainen löytyi Turun Terveystalosta, jonne varattiin aika meidän kuopuksella. 

Nyt voin huokaista helpotuksesta, kun saimme vihdoin ammattilaisen näkökulman asiaan.. Lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että kielijänne katkaistaan, koska suurella todennäköisyydellä kireys aiheuttaisi iän myötä lisää harmia meille. Toimenpide oli nopeasti ohi ja kuopus oli niin reipas potilas, etten kerinnyt kunnolla edes tajuamaan, että koko toimenpidettä tehtiin. 

Leikkauksen jälkeinen ilta ja yö meni hyvin ja nyt meillä alkaa kotihoito ja jumppaaminen ja toivotaan, että syöminen ja kaikki muutkin asiat paranevat tämän pienen toimenpiteen myötä. Olen kiitollinen, että lähdimme yksityiselle asian kanssa ja saimme vihdoin haluamaamme hoitoa! 💛



11.8.2024

Arki alkaa

Uusi viikko ja uudet kujeet!

Niin se kesäloma vierähti esikoisella ja on aika palata arjen pariin. Reipas neljä viikkoa meni silmiä räpäyttämällä ja maanantaina olisi aika palata viikoksi päiväkotiin, jonka jälkeen vaihdetaan toiseen hoitopaikkaan. 

Kesäloma meni todella nopeasti ja lomalla ehdittiin puuhailla koko perheen kanssa, vaikka ja mitä. Käytiin shoppailemassa, mökkeilemässä Merikarvialla, ulkoiltiin paljon ja vielä ennen arkeen paluuta lomaan mahtui miniloma Tampereella. 

Ihana aloittaa arki ja saada taas rytmiä päiviin, vaikka itse jatkankin vielä lomailua loppuvuoden ajan kuopuksen kanssa. Loman aikana on päivätkin mennyt jo sekaisin, kun ei ole tarvinnut huolehtia esikoisen päiväkodista - ajantaju katosi välillä täysin. Olin niin loma tunnelmissa, että unohdin, jopa ilmoittaa esikoisen hoitoajat päiväkodille. :D 

Omat tunteet menevät taas vuoristorataa, kun mietinkin jo päiväkodin alkua. Jännittää ja samalla todella haikea fiilis, kun esikoinen aloittaa hoidossa. Tiedän myös, etten itse pysty tarjoamaan hänelle niin paljon virikkeitä koko ajan, mitä hän tarvitsee, kun kotona on kuopus hoidettava. 

Jäädään jännityksellä odottamaan miten vaihto uuteen hoitopaikkaan sujuu!


Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 💛

10.8.2024

Miniloma Tampereella


Lomailua Tampereen kauniissa maisemissa 💛


Lähdimme perheen kanssa viettämään minilomaa Tampereelle ja yövyimme aivan keskustan tuntumassa Ratinan asuinalueella pienessä kerrostalo asunnossa. Asunto tosiaankin oli vähän pieni neljälle ihmiselle, mutta kuitenkin aivan riittävä majoitus näin loma-asunnoksi. Lomaa varten ei tehty suurempia suunnitelmia, vaan mentiin ihan fiilis pohjalla. 

Tampere on kaunis kaupunki, josta löytyy monenlaista nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Olin miettinyt muutamia paikkoja valmiiksi, missä loman aikana olisi kiva päästä käymään, kuten Hatanpään Arboretum, Pyynikin Munkkikahvila ja muutamat lastenvaatekirpputorit.

Hatanpään Arboretum on suosittu virkistysalue ja puiston alueelta löytyykin useita eri puu,- pensas- ja kukkalajeja, sekä aivan ihana ruusutarha, josta löytyy monia ruusulajikkeita. Esikoinen oli innoissaan, kun pääsi kävelemään vapaasti puistoalueella, eikä kaikkea tekemistä kielletty. Ihana huomata, miten innoissaan pieni ihminen voi ollakaan, kun pääsee vapaasti temmeltämään ympäri puistoa 💙


Loman aikana oli tietysti käytävä maistamassa kuuluisia munkkeja Pyynikin munkkikahvilassa. Pyynikin munkkikahvila on toiminut perheyrityksenä jo yli 30 vuotta, jonka taustalla on legendaariseksi muodostunut herkullinen munkki, josta on vuosikymmenten kuluessa tullut osa tamperelaista ruokakulttuuriperinnettä. Munkkikahvila todellakin on kuuluisa paikka ja turisteja oli paikalla sankoin joukoin, eikä suotta olihan ne munkit ihan törkeän hyviä. 


"On perinteitä, joita kannattaa vaalia"


Lomaan mahtui myös kirpputorikierrokset lastenvaatekirppareilla. Oli kiva päästä kiertämään pitkästä aikaa uusia kirppareita ja tekemään hyviä löytöjä esikoiselle. Ylöjärveltä löytyi Lastenkirpputori Tiku ja Taku, Linnainmaalta Minipanda, sekä Ratinasta Lasten Into Second Hand & Shop. Kirpputoreja onkin tullut aika ahkerasti kierrettyä lasten myötä, sillä ihan jokaista vaatetta en raaski uutena ostaa. Välillä tehdään paljon hyviä löytöjä ja välillä kierretään useampi kirpputori tuloksetta läpi, eikä mukaan tartu mitään. Kirpputoreja kiertäessä maltti on valttia, varsinkin jos etsinnässä on jokin tietty vaate.


Loma oli kerrassaan loma, kun ei tarvinnut miettiä ruoanlaittoa, pyykkäämistä tai siivoamista kertaakaan. Kerrankin oli lupa vain nauttia lomasta ja kerätä akkuja tulevaan arjen aloitukseen. 💛


26.7.2024

Mökkiviikonlopun ikävät käänteet


Paluu mökiltä sai ikäviä käänteitä, koiran sairastuessa. 

Koiramme rakastaa uimista ja kesäisin hän pääseekin uimaan aina mahdollisuuksien mukaan. Tällä kertaa Rommin uinnit jäivät kuitenkin hetkeksi tauolle, sillä palattuamme mökiltä takaisin kotiin huomattiin Rommin kaulassa pieni märkivä alue, joka osoittautui Hots potiksi. Tyypillinen potilas on nuori koira, jolla on tuuhea turkki ja aluskarva. Labradorinnoutaja on myös tyypillinen koira rotu, jolle Hots potteja tulee helposti. Rommille tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, joten tiesimme heti, mistä on kyse ja osasimme aloittaa oikeanlaiset hoitotoimenpiteet.

Lähdimme ensin itse lyhentämään karvoja tulehtuneelta ihoalueelta ja hoitamaan aluetta kotihoidolla. Hoidossa on kuitenkin tärkeä saada turkki ajeltua laajalta alueelta, ettei turkin alle jää piileviä etäpesäkkeitä, joista tulehdus pääsisi leviämään terveelle iholle. Karvojen ajelu kotikonstein ei ollut kuitenkaan riittävä, vaan tulehdus oli ehtinyt leviämään nopeasti terveelle iholle, eikä tässä kohtaa enää kotikonstit riittänyt karvojen uudelleen ajelemiseen. 


Suuntasimme eläinlääkärin vastaanotolle, jossa ammattilaiset hoitaisivat karvojen ajelun laajemmalta alueelta paranemisen nopeuttamiseksi. Rommille annettiin kyvyt rauhoittava annostus, jotta alue pystytään siistimään turvallisesti. Ilta menikin kotona toipilaan seurassa. 💙 
Seuraavana päivänä Rommi näytti terveen koiran merkkejä ja alkoi vähän innostua leikeistä ja olimme jo huokaisseet helpotuksesta, että kyllä tämä tästä pian ohi menee ja päästään taas nauttimaan leikeistä ja uimisesta, kun tulehdus on parantunut täysin. ☀


Tapahtui kuitenkin odottamaton käänne ja Rommi alkoi yöllä oksentamaan ja ripuloimaan verta, jonka seurauksena suuntasimme aamulla taas eläinlääkäriin, josta meidät lähetettiin suoraan päivystävälle eläinlääkäri asemalle Poriin nesteytykseen. Saamamme antibiootti hoito ei sopinut koiran vatsalle vaan aiheutti nämä rajut reaktiot. Rommi vietti 12h hyvässä hoidossa Eläinklinikka Sykkeessä saadakseen nesteytystä ja toipuakseen yöllisestä kohtauksesta. Klinikalla Rommi oli ollut väsynyt, rauhallinen ja tarkkaavainen potilas, kaikki oli mennyt paremmin, kuin hyvin ja illalla saatiin hakea reipas koira kotiin.



Kaikki alkaa nyt näyttämään paljon paremmalta ja Rommi alkaa olla taas ihana reipas oma itsensä 💙 

22.7.2024

Äidin rooli lapsiperhe arjessa


Miltä sun arki näyttää lapsiperheessä?


Vietän lasteni kanssa todella paljon aikaa tällä hetkellä, mikä on aivan ihanaa! Lapset ovat pieniä vain hetkeen aikaa ja kasvavat hurjaa vauhtia koko ajan 💙

Lasten kanssa on oppinut jo organisoimaan asioita hyvin paljon ja käyttämään jokaisen minuutin hyödyllisesti. Päivässä ei paljon vapaa-aikaa ole kahden pienen lapsen kanssa, kun kotityötkin on hoidettavana. Välillä tuntuu ettei päivän aikana kerkeä edes istumaan alas tai syömään ruokaa lämpimänä, kun aina on jotain tehtävälistalla.


Jokainen päivä tuntuu arjessa samanlaiselta ja samat rutiinit toistaa itseään päivästä toiseen. Aamut alkaa poikkeuksetta aina jo klo 06.30, kun lapset heräävät, jonka jälkeen meillä onkin jo täysi tohina päällä. Ollaan pyritty pitämään samanlaista rytmiä arjessa koko ajan ja ulkoilemaan aina mahdollisuuksien mukaan, joskus toki saattaa tulla ihan kotipäiviä sisälläkin jos ulkoilma on ihan karsea. 

Päiväuni ajat hyödynnän poikkeuksetta aina ruoan laittoon, pyykkihuoltoon tai muuhun kodin siivoukseen, vaikka ehkä tämä olisi juuri päivästä se mun oma hetki, kun kuuluisi tehdä itselle tärkeitä asioita tai nauttia vain hiljaisuudesta. Tiedän myös, että kotityöt on tehtävä, joten hoidan ne mieluummin juuri silloin, kun lapset nukkuvat. Yritän myös parhaani mukaan ottaa esikoista kodin askareisiin aina mukaan, jotta hän oppii ja näkee uusia asioita, pyykkihuolto onkin nykyään meidän yhteinen hetki. 


Äitinä koen jotenkin olevani vastuussa arjen pyörittämisestä kotona ollessani, joten en kauheasti edes odota saavani apua, ilman etten sitä itse pyydä. Koti on mulle tällä hetkellä se oma "työpaikka", jota hoidan lastenhoidon ohessa. Rakastan lapsiani yli kaiken ja nautin tästä hetkestä todella paljon 💙

15.7.2024

Mökkiviikonloppu Merikarvialla


Kesälomailu on rentoa, pitkään valvomista, nukkumista, aurinkoa, mökkeilyä, herkuttelua ja kaikkea muuta ihanaa. Ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Vaikka todellisuus pienten lasten kanssa kesälomailusta voikin olla jotain aivan muuta, mitä juuri luettelin. 

Villeimmät kuvitelmat kesälomasta on tietysti, että lapset nukkuisivat pitkään ja menisivät myös ajoissa nukkumaan, eivätkä kiukuttelisi mistään. Ihan näin hyvin asiat ei kuitenkaan ollut, kun oltiin viettämässä mökkiviikonloppua Merikarvialla. 

Vieraassa ympäristössä ja valoisassa huoneessa nukkuminen ei ollut itsestäänselvyys taaperolle ja nukkumaan meno viivästyikin normaalista aika paljon, eikä ne yöunet kestänyt silti normaalia pidempään, vaikka näin toivottiin. Pidin kuitenkin lomaa rentona ja päästiin nauttimaan aurinkoisesta säästä koko perheen voimin. 💛

Mökillä vietettiin rentoa oleskelua ulkona, grillailtiin hyvää ruokaa, nautittiin saunasta ja ulkoporealtaasta, jossa taaperokin viihtyi hyvin. Vesileikit ovat olleet aina taaperon mieleen niin sisällä, kuin ulkonakin. Ei haittaa, vaikka vaatteet vähän kastuisikin vesileikkien tiimellyksessä. 


Lähdettiin mökkeilyn lomassa tutustumaan MuuMaa-Landeteemapuistoon, jossa vietettiin iltapäivä ihastuttavassa vanhassa maatilan pihapiirissä. Taaperollekin riitti ihmeteltävää eläinten keskellä ja päästiin tapaamaan vastasyntyneet karitsat, sekä pupun poikaset. Farmi päivälle osui todella kuuma helteinen päivä, mutta se ei pienen pojan menoa tuntunut haittaavaan yhtään, reippaasti käytiin tutustumassa kaikkiin eläimiin ja tarjoamassa näkkileipää farmin eläimille. Farmi kierroksen jälkeen päästiinkin nauttimaan jäätelöt kahvilan terassille.











Ihanan rentoa kesää kaikille! 💛