25.6.2024

Myyntijakso alkoi kirpputorilla



"Kierrättäminen on tätä päivää"


 Nyt on aika sanoa hyvästit äitiysvaatteille, nimittäin niitä mä en tule enää ikinä pukemaan päälleni! Vaatekaapit on siivottu äitiys/imetysvaatteista ja on aika laittaa hyvä tavara kiertämään ja viedä kirpputorille tarpeettomat ja ehjät vaatteet. 

Varasin jälleen viikon myyntijakson suositulta Raumalaiselta Lykky kirppikseltä, jonne lähtee tällä kertaa enimmäkseen vaatetta useamman kassillisen verran. Myyntiin lähtee jo meille pieneksi käyneet vauvan vaatteet, raskausajan vaatetta ja paljon muuta hyväkuntoista vaatetta, sekä muutamat kengät.

Muutama vuosi takaperin jos mulle olisi ehdotettu vaatteiden myymistä kirpputorilla olisin vastannut, etten todellakaan jaksaisi nähdä sitä vaivaa, jonka joudun suorittamaan sen eteen, että kaikki saadaan hinnoiteltua myymistä varten! Nyt on kuitenkin täysin eri ääni kellossa ja kirppistely onkin vienyt mut täysin mukanaan ja vien mielelläni ehjät ja siistit vaatteet kirppikselle myyntiin - laitetaan hyvä kiertämään! Aikaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan tässä projektissa mikäli haluaa, että myyntiin päätyy vain ostokelpoista tavaraa. Tälläkin kertaa olen jokaisen tuotteen käynyt huolellisesti läpi ja hinnoitellut, sekä maininnut mahdolliset pikkuviat, jos niitä kyseisestä tuotteesta löytyy -  näin ostaja tietää jos vaatteessa on reikä tai tahra, eikä hänelle tule ns. huijattu olo, kun viasta ei ole mainittu! 😊


23.6.2024

Juhannus keskikesän juhla


Juhannus kotona lasten kanssa - Tylsää vai ei? 


Täytyy myöntää, että olisin viettänyt juhannuksen mieluummin jossain kivalla mökillä perheen kesken, kuin kotona. Ehkä ensi vuonna.. Juhannus meni pääsääntöisesti kotona ollessa perheen kesken ja ulkoillessa lasten kanssa. Tämä juhannus ei siis eronnut juurikaan meidän normaalista viikonlopusta, ainoana poikkeuksena syötiin enemmän herkkuja ja grillattiin hyvää ruokaa. 

Haaveilen edelleen omasta mökistä, jonne voisimme karata aina viettämään aikaa perheen kesken arjen kaaoksen keskeltä. Vielä se meidän mökki ei ole tullut vastaan, mutta ehkä jonain päivänä tämäkin haave toteutuu! 😎


Miten sun juhannus meni?

Toivottavasti just sulla oli onnistunut viikonloppu ja olet saanut juhlia juhannusta ystävien ja perheen kesken! Mä sain viettää juhannuksen mulle rakkaimpien ihmisten kanssa ja se on kaikista tärkeintä, vaikka ei mitään ihmeellistä tehtykään. Kelit suosi meitä lämmöllä ja auringolla 😎

21.6.2024

Pienen pojan ristiäiset

 Ihana päivä takana lähimmäisten ihmisten kanssa! 💙 Meillä vietettiin viikonloppuna ristiäisiä ystävien ja perheen kesken. Juhlat olivat onnistuneet ja tarjoilutkin maistuivat vieraille ja mikä tärkeintä meidän pieni poika sai nimen! 💙




Juhlat haluttiin pitää pienimuotoisena niin vieraiden, kuin tarjoiluidenkin osalta ilman ylimääräistä stressiä. Esikoisen ristiäisistä oppineena teimme tarjottavia huomattavasti vähemmän, jotta leipominen ei veisi aikaa niin paljon juhlien järjestelyistä, eikä tarjottavia myöskään tällöin jäisi niin paljon. Suolaiset piirakat tein itse tälläkin kertaa ja täytekakut tilattiin ja saatiinkin aivan upeat ja herkulliset mansikkakermakakut. 





Kasteessa pieni poikamme sai nimekseen Daniel Veeti 💙 Pohdittiin nimeä pitkään, mutta nopeasti muutamasta vaihtoehdoista löytyi se oikea nimi. Molemmille lapsille haluttiin antaa kansainväliset nimet, mutta myös sellaiset jotka sopivat suomalaiseen suuhun. 


Kaunis kiitos kummeille ja vieraille ikimuistoisesta päivästä! 💙

19.6.2024

Lapsen päivähoito kesällä



"Jokainen vanhempi haluaa vain lastensa parasta"

Kesä on täällä ja sen myötä tulevat aurinkoiset päivät, jotka houkuttelevat ulkoilemaan ja nauttimaan lomasta. Ensimmäistä kertaa meidän vanhempien piti tehdä päätös, miten meidän poika on kesällä päivähoidossa.


Kyllä vai ei kesähoidolle?! Aiheesta kohistaan edelleen ja ihmetellään, miksi lapsi on hoidossa jos vanhemmat ovat kotona tai lomalla. Jokainen vanhempi kuitenkin tekee päätöksen itse hoidon suhteen, eikä kenellekään pitäisi olla mitään valittamista toisten päätösten tekoon, emme kuitenkaan tiedä, missä tilanteessa kukin vanhempi on ja miksi se lapsi viedään sinne päivähoitoon kesälläkin.

Meillä vietetään koko perheen kesken Heinäkuussa kesälomaa ja poika saa pitää kuukauden loman päivähoidosta. Meidän päivähoidon kuvio on ollut varsin mielenkiintoinen jo alusta asti, koska vapaita paikkoja ei valitettavasti ollut toivomaamme paikkaan keväällä ja saimme väliaikaisen hoitopaikan kolmeksi kuukaudeksi. Jos olisimme päätyneet pitämään pojan hoidossa kesällä olisi se tarkoittanut taas uutta "varahoitoa" kesän ajaksi, jonka jälkeen olisi taas aika siirtyä uuteen paikkaan, jonne siirrytään elokuun puolivälissä. Tämä olisi ollut jo liikaa pienelle pojalle, joka vasta on totuttelemassa uuteen arkeen uusien ihmisten parissa.

Suurempia kesäloma suunnitelmia ei olla vielä tehty, muutamia pieniä reissuja varmasti kesään mahtuu ja ennen kaikkea rentoa tekemistä koko perheen kesken! 💙

8.6.2024

Sisarusrattailla vai ilman?


☀ Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom


Mitä useampi lapsi kotona temmeltää, sen haastavampaa liikkuminen lasten kanssa on ja monet miettivätkin tässä kohtaa tarvitaanko sisarusrattaita, kun lapset ovat pienellä ikäerolla. Luin keskusteluja aiheesta ja monet olivat sitä mieltä, että sisarusrattaat kannattaa hommata jos sisaruksille tulee ikäeroa alle 3 vuotta. Meilläkin keskusteltiin aiheesta useampaan otteeseen tarvitaanko sisarusrattaita, kun lapsilla on ikäeroa vain reilut 1v 1kk?!

Mitkä asiat vaikuttivat päätöksentekoon?

Mielestäni sisarusrattaat ovat isot, kömpelöt ja epäkäytännölliset ahtaissa paikoissa, eikä ne välttämättä mahdu edes jokaisesta ovesta saatikka kerrostalon hissiin. Sisarusrattaat ovat myös tosi hintavia, jopa käytettyinä, enkä halua lähteä ostamaan sisarusrattaita jos jäävätkin vain pienelle käytölle, jonka jälkeen pyörivät nurkissa tyhjänpanttina. Talvisin vaunuilut on huomattavasti vähemmällä, eikä ne isot sisarusrattaat varmasti kevyimmät lumihangessa ole työntääkään. Varmasti myös paljon hyviä puolia näissä sisarusrattaissa on, mutta me koettiin jotenkin ne turhaksi meidän kohdalla ja päädyttiin ostamaan esikoiselle rattaisiin kiinnitettävä ☀Uptown Rider

Meillä on käytössä Britaxin Smile III yhdistelmävaunut ja kakkosrattaina on pienet ja näppärät ☀Cybex Libellet reissuja varten. 

Mietittiin esikoiselle seisomalaudan ostamista, mutta todettiin nopeasti pienten pohdintojen jälkeen sen olevan hänelle vielä hankala tapa matkustaa, koska paikalla seisominen ei ole hänen juttunsa. Löysinkin oivan vaihtoehdon tälle nimittäin ☀Seisomalauta, jossa on istuin. Ollaan muutamia kertoja käyty vaunuilemassa vauvan ja esikoisen kanssa ja esikoinen on ollut ihan fiiliksissä uudesta menopelistä, matkat taittuu kätevästi Uptown Riderin avulla, eikä vaunujen työntäminenkään tunnu normaalia raskaammalta. Tämä oli ehdottomasti hyvä ostos ja tullaan varmasti kesän aikana monet kerrat matkustamaan tällä yhdistelmällä. 

☀Uptown Rider on seisomalauta, jossa on selkänojalla varustettu istuin turvavöitä unohtamatta, lapsi istuu mukavasti kyydissä ja nauttii kesäisestä säästä maisemia ihaillessa. Uptown Rider on lapselle turvallinen tapa matkustaa ja pienet jalat saavat levätä matkan aikana, lapsi voi myös ohjata ratista vaunuja kohti määränpäätä. Uptown Rider asettuu kivasti vaunujen sivuun, jolloin työntäminen onnistuu tavalliseen tapaan, näppärän pikakiinnityksen avulla lauta on helppo irrottaa ja kiinnittää uudelleen paikalle missä vain. Lauta sopii melkein vaunuun, kuin vaunuun!

Ehdottomasti oiva ratkaisu ja korvaaja sisarusrattaille, eikä hintakaan ollut todellakaan paha ja nyt meillä kulkee kätevästi molemmat lapset mukana, ilman sisarusrattaita! Jos yhtään mietit seisomalautaa istuimella, niin kannattaa ehdottomasti hommata tämä Jollyroomin Uptown Rider.

1.6.2024

Vauvan vatsavaivat



Vauvojen vatsavaivat voivat johtua monesta eri asiasta. Vastasyntyneen vauvan suolisto ei ole vielä täysin kehittynyt ja kehittyminen jatkuu vielä vuosia syntymän jälkeen. Joskus syy vatsakipuiluun voi olla ilman nieleminen syömisen yhteydessä, elimistön reaktio maitoa kohtaan tai turvattomuuden tunne.

Kipeän vatsan tunnusmerkkejä voi olla välillä hankala tunnistaa sillä vauva voi ähistellä, pinnistellä ja vääntelehtiä paljon. Jos kuitenkin vauvasi jännittää vartaloa taaksepäin tai vetää jalkoja ylös vatsaa vasten on todennäköistä, että vauvalla on kipeä vatsa. Vauvan kasvot voivat muuttua myös punaiseksi kovasta ponnistelusta ja vatsa on turvonnut, sekä pinkeä koko ajan. Jos tunnistat edellä mainitut seikat omasta vauvastasi on syytä huolestua ja selvittää, mikä pienen vatsavaivoja aiheuttaa. 

Meillä vatsavaivat alkoivat pahentua kahden viikon iässä, kun aloitimme D-vitamiinin antamisen ja aluksi luulimmekin, että vatsavääntöä aiheuttavat pelkästään öljypohjainen D-vitamiini valmiste. Vaihdettiin nopeasti D-vitamiini tipat apteekista ostettuun Jekovit D3-vitamiini valmisteeseen, jonka pitäisi olla vatsaystävällisempi vauvalla, koska tipat eivät sisällä öljyä, vaan on täysin vesipohjainen valmiste.



D-vitamiini vaihdoksen jälkeen meni hyvin kuitenkin vain muutaman päivän ajan, ennen kuin alkoivat uudelleen kovat vatsanväänteet. Huutoa, itkua, ähistelyä, pinnistelyä ja vääntelehtimistä oli koko ajan, eikä vauva ollut lainkaan tyytyväinen. Jotain oli selvästi vieläkin pielessä ja aloimme pohtimaan voisiko vaivat johtua kuitenkin maidosta. Vauva on syönyt korviketta viikon ikäisestä ja käytössä on ollut Nestlé:n NAN Pro äidinmaitokorvike jauhe, eikä sitä tässä kohtaa jotenkaan käynyt edes itsellä mielessä, että maito voisi olla syyllinen vatsavaivoihin, koska samaa maitoa oltiin kuitenkin syöty jo pidempi pätkä ilman ongelmia. Päätimme kuitenkin vielä kokeilla vaihtaa maitoa ja etsin suoraan vatsaystävällisempää korvikevalmistetta ja suositusten myötä lähdimme kokeilemaan Nutrilon Omneo:n äidinmaidonkorviketta, joka on suunnattu koliikin ruokavaliohoitoon. Jo päivän kokeilun jälkeen vauvan vatsavaivat käytännössä hävisivät kokonaan ja meillä on jälleen tyytyväinen vauva! Tässä sitä taas huomaa, miten pienestä asiat voivat olla kiinni ja jokainen kortti on käännettävä jos vähänkin epäilee jotain. 



Aina oppii jotain uutta vauvan hoidossa! Eikä koskaan saisi ajatella, että jos jokin ruoka sopi aiemmin vauvalle, niin kyllä se nytkin sopii. Viisastuneena suunta eteenpäin ja kohti uusia haasteita! 💙



"Aina en voi olla paras oma itseni. Annan itselleni anteeksi etten ole täydellinen äiti"