Missä menee terveen ja epäterveen itsekkyyden raja?

 Mietin usein, miksi käytämme niin paljon aikaa ihmisiin, jotka eivät oikeasti edes ansaitse aikaamme?  tai miksi tuhlata omaa energiaa asioihin, jotka eivät ole panoksemme arvoisia?

Jos ihminen on välinpitämätön sinua kohtaan, hän ei missään nimessä ole silloin arvoisesi ihminen, eikä ansaitse silloin myös seuraasi. Ihminen löytää aina aikaa tärkeille asioille ja toisille ihmisille jos sitä oikeasti haluamme, mutta jos sitä aikaa ei tunnu löytyvän juuri sinulle niin todennäköisesti et ole kovin tärkeä ihminen sille toiselle. Karulta, kun se kuulostaakin niin valitettavasti näin ne asiat monesti vaan menevät... 

Kuva: Hidastaelämää.fi @hidasta

Monesti huomaamme tuhlaavamme aikaamme ihmisiin, joille emme oikeasti ole edes tärkeitä. Miksi kuluttaa omaa aikaa ja energiaa toiseen jos häntä ei kerran yhtään kiinnosta? Miksi haluaisimme ihmisen elämään, joka ei kuule eikä näe sinua? tai ihmisen, joka ei välitä sinusta? Miksi antaa itsestämme paljon sellaisille ihmisille, jotka eivät anna sinulle takaisin mitään? Miksi yritämme aina uudestaan ja uudestaan, koska tiedämme pettyvämme kuitenkin joka kerta? 

Minkä takia haluamme väkisin yrittää tulla hyväksytyksi sellaisten ihmisten silmissä, joiden hyväksyntää emme oikeasti tarvitse tai sillä ei ole mitään merkitystä elämässämme? Miksi tuhlata oikeasti omaa kallista energiaa tällaisiin ihmisiin?!

On tärkeää muistaa ajatella itseään ja omia mieltymyksiä elämän suhteen, ei kannata jäädä roikkumaan ihmiseen, joka ei oikeasti välitä tai edes ansaitse aikaasi, unohda sellaiset ihmiset ja sulje heidät ulkopuolelle ja elä omaa elämääsi! ❤

Jokainen meistä tarvitsee itsekkyyttä, mutta täytyy muistaa terveen ja epäterveen itsekkyyden raja. Ilman tervettä itsekkyyttä saatamme ajelehtia vain muiden hallittavana, emmekä kykene tekemään omia ja itselle sopivia valintoja. Itsekkyydessä on myös ne huonotkin puolet, joita emme helposti havaitse itse. Liiallinen itsekkyys nimittäin kaventaa helposti omaa elämää, sillä jos tuijotat pelkästään omaa napaa, saatat ajaa ihmiset pois ympäriltäsi paljon helpommin.

Missä menee terveen ja epäterveen itsekkyyden raja? 

Itsekkyys on epätervettä silloin, kun siitä koituu harmia ja vahinkoa muille, itsekäs ihminen ei välitä muista vaan ajattelee helposti vain itseään. Terveesti itsekäs ihminen taas ottaa muut huomioon ja pitää itseään tasavertaisena muiden kanssa ja huolehtii omasta yksilöllisyydestään. Tuntuu ettemme osaa erottaa näitä kahta asiaa toisistaan tai ajatella ylipäätänsä sitä, että ihminen voi myös olla terveellä tavalla itsekäs.

Itse olen oppinut sen, etten tuhlaa enää aikaani sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole arvoisiani. Jos joku ei vastaa viesteihini tai löydä aikaa minulle niin silloin he eivät myöskään ole ansainneet aikaani. Turhaa tuhlata omaa energiaa yrittämällä olla jonkun ystävä, joka ei loppupeleissä kuitenkaan arvosta minua ystävänä. 

Haluan vaalia minulle tärkeitä asioita raivaamalla aikaa niille ja haluan olla terveesti itsekäs ihminen, jotta minun olisi hyvä olla, en missään nimessä halua olla kuitenkaan välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, jotka ovat minulle tärkeitä. Jos haluan tehdä jotain itselle tärkeää, niin silloin myös järjestän asiani niin, että se onnistuu. Olen yrittänyt joskus elää myös niin, että miellytän muita ihmisiä saamalla hyväksyntää tai huomiota ja voin kertoa heti, ettei kannata edes harkita asiaa uudestaan... Se ei ole oikea keino saada hyväksyntää tai ystäviä elämään! 

Pientä pohdiskelua tähän sateiseen päivään! 😏