Hellou! 🌞
Viime hetken mietteitä ja kuulumisia ennen vauvan syntymää! 💙
Aistiiko koira raskauden? Koira on erittäin tarkka havainnoimaan erilaisista muutoksista elinpiirissä ja ihmisissä, vahvan hajuaistin ansiosta sen uskotaan haistavan naisen raskaushormonit odottavan äidin iholta jo ennen, kuin nainen välttämättä itse tietää olevansa edes raskaana - Meidän reilu puolitoistavuotias labbis poika on aistinut muutoksen tuulet jo hyvissä ajoissa 🐕💙
Raskaus voi vaikuttaa koiraan positiivisesti, mutta myös negatiiviset muutokset ovat mahdollisia, tosin vähän harvinaisempia kuitenkin. Käyttäytymismuutokset eivät ole automaattisia, eikä välttämättä päde, joka koiran kohdalla, mutta useimmissa tapauksissa koira alkaa suojelemaan entistä enemmän odottavaa äitiä ja koira voikin alkaa seurata tätä aiempaa tiiviimmin - Meillä suojeleminen alkoi näkyä koiran käytöksessä enemmän ja enemmän, mitä pidemmälle raskaus eteni. Lähelleni ei päästetty muita koiria ja kotonakin vartiointi muuttui. Aikaisemmin ihmisiä on saanut kulkea rappukäytävässä vapaasti, mutta nykyään lähes jokainen kulkija haukutaan, jopa parvekkeella vierailevat linnut ovat koiramme mielestä väärässä paikassa ja ne haukutaan välittömästi 😂
Koira voi myös ymmärtää, ettei odottava äiti välttämättä tunne oloaan yhtä vahvaksi, kuin tavallisesti, eikä tästä syystä vaadi häneltä samoja asioita, kuin ennen. Hellyydenkaipuu ja syliin tunkemisen tarve sen sijaan lisääntyy usein ja vatsanseudun haistelu ja kuonolla koskettaminen on merkki koiran huolenpidosta odottavaa äitiä kohtaan. Ei myöskään ole väliä, mitä koirasi painaa, mutta tulet huomaamaan, että koirasi on varovaisempi ja hellävaraisempi seurassasi, kun olet raskaana - Läheisyyttä ja hellyttää on kyllä ollut rutkasti tarjolla ja välillä, jopa vähän liikaakin, tuntuu ettei mitään saa tehdä rauhassa tai mihinkään saa liikkua, ilman ettei koira seuraa perässä. Varovaisuutta on selkeästi tullut lisää, eikä koiramme enää esimerkiksi hypi minua päin tai kävele ylitseni sängyssä ja lenkilläkin ymmärretään kävellä rauhallisesti ja jäädään nätisti odottamaan, kun pidän taukoja kävelyssä! Osaa se nuorikin koira joskus käyttäytyä! 💙
Olen kuullut myös, että koira voi aistia synnytyksen lähenevän ja alkaa kantamaan eteiseen valmiiksi parin kenkiä tai jopa valmiiksi pakatun sairaalakassin 😧 Jännitys ja pieni pelko alkaa hiipimään väkisin jo, sillä laskettuun aikaan on enää kaksiviikkoa 💙 Omaa kehoa on alkanut kuuntelemaan entistä tarkemmin ja ajatus kotoa poistumisesta alkaa kammottaa enemmän ja enemmän. Ajatuksissa pyörii pelko, että mitä jos synnytys käynnistyykin kaupassa tai autolla ajaessa?! Sallin siis itselleni tässä kohtaa linnoittautua kotiin loppuajaksi odottelemaan tärkeää hetkeä! 💙
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti