6.1.2021

Loppiainen

Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhäpäivät ja mikä parasta se on myös vapaa päivä ja tänä vuonna se osuikin kivasti keskelle viikkoa. :) Päätin lähteä aamulla varhain auringon noustessa heti valokuvaamaan lempi paikkojani ja ulkoilemaan raikkaaseen talvi säähän. Usein tulee käytyä samoissa paikoissa kuvailemassa niin sitten on kiva verrata otoksia keskenään eri päiviltä ja vuodenajoilta. Lisään nyt alle muutaman mun lempipaikan, missä käyn usein kuvailemassa tai muuten vaan liikkumassa luonnossa. <3

Pitkäjärvi on ehdottomasti yksi suosikki paikoistani käydä kuvailemassa, välillä kävelen vain vähän matkaa rantoja pitkin kuvaillen ja joskus tulee kierrettyä ihan kokonaisuudessaan järvi, pitkä reitti ei kuitenkaan ole kyseessä, koska mittaa reitille tulee vaivaiset kolme kilometriä. Reitin varrelta lähtee myös ihan oma luontopolkunsa, joka johtaa Ryssänkallion laavulle, jossa voi käydä vaikka eväsretkellä lenkin ohessa. :D 




Toinen lempparipaikka missä käyn usein on Maanpäännokka tai mudainen, millä nimellä sitä kukakin nyt haluaa kutsua, itse käytän useimmiten sanaa maanpäännokka. :) Tämä paikka on lähes aina myös "matkan varrella" jos vain lähdetään ajelemaankin huvikseen. :) Paljon on myös tullut vietettyä aikaa grillipaikoilla, joita rannalta löytyy useampi. :) Nämä maisemat ovat vain niin upeita kerta toisensa jälkeen, että pakko aina päästä uudelleen ja uudelleen kuvaamaan näitä.







Usein myös näiden lisäksi reitin varrelle mahtuu Äyhönjärvi,  järveä ympäröi myös kolmen kilometrin pituinen lenkkipolku, lenkkipolkua en itse ole kiertänyt juurikaan koskaan, vaikka aikoinaan tuli asuttua ihan järven rannalla. :) Nyt, kun miettii tarkemmin Äyhönjärveä paikkana, niin eihän se kovin tuttu edes minulle ole, koska käyn vain ja ainoastaan tässä yhdessä paikassa kuvailemassa aina :D Yksi poikkeus kyllä taitaa löytyä, koska syksyllä tuli herättyä aikaisin vaan, että pääsin kuvaamaan auringonnousua ja se kuva on otettu Äyhönjärven rannasta, mutta toisesta päästä missä normaalisti käyn, lisään kuvan loppuun :)




3.1.2021

Mikä sai innostumaan valokuvauksesta?

 Mikä sai innostumaan valokuvauksesta? tähän kysymykseen on varmasti niin monta vastausta, kun vastaajaakin. Itseäni valokuvaamisessa kiehtoo toisen ihmisen tärkeän hetken ikuistaminen ja se fiilis, mikä siitä itselle jää, nautin aivan suunnattomasti, kun pääsen toteuttamaan haaveitani. Valokuvauksessa pystyy helposti näkemään myös oman kehityksen ja oppimaan uusia asioita kokeilemalla ja leikittelemällä asioilla.

Kiinnostuin valokuvaamisesta jo nuorena ja omistin silloin erilaisia kameroita jo, kuten filmikameraa ja digitaalikameraa, kamerat kulki aina perheen kesälomareissuilla mukana ja kaikkea mahdollista piti saada kuvata ja filmithän siinä joka reissulla täyttyi. :D 

Haaveilin monet vuodet, että ostaisin kunnon järjestelmäkameran ja sitähän varten piti alkaa säästämään rahaa, koska eihän ne kamerat mitään halpoja kapistuksia ole :) Ei siinä auttanut, kun laittaa aina rahaa säästöön mahdollisuuksien myötä ja odottaa, kunnes se hetki koittaa, kun saa vihdoin mennä ostamaan sen ihan ikioman kameran itselle. Reilu vuositakaperin ostin itselleni ikioman ensimmäisen järjestelmäkameran, joka oli  Olympus PEN E-PL10 ja voi sitä ilon ja onnen määrää, kun sain kameran käteeni. 


Ensimmäiset kuukaudet meni opettelun ja kuvaamisen merkeissä hyvin pitkälti, kunnes tajusin ettei tämä kamera riitä enää minulle vaan haluan jotain parempaa. :) Halusin kameralta enemmän, paremmat tarkennus mahdollisuudet ja etsimen, jonka kautta pystyisin paremmin katsomaan kuvattavaa kohdetta. Ahneus iski jos näin voi sanoa, eikä siinä sitten kauaa mennyt, kun vaihdoin kamerani toiseen Olympus kameraan. :D Halusin säilyttää kuitenkin Olympus merkin, koska linssejä oli jo kertynyt sen verran, ettei kannattaisi kaikkea vaihtaa enää, niinpä vaihdoin vanhan runkoni vain uuteen Olympus OM-D E-M1 MARK II runkoon. Täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen vaihtoon ja olen tykännyt kamerasta ihan älyttömästi. :) 



Seuraava haave kuvausten osalta olisi tietenkin kunnon koulutus, olen lähtökohtaisesti tähän mennessä oppinut kaiken netistä lukemalla ja videoita katselemalla, mutta paljon olisi vielä opittavaa tällä alalla. Ehkä tämäkin haave joku päivä vielä täyttyy :) 

2.1.2021

Retkeilyreitti: Hierkonpolku kauniissa merimaisemissa

 

Varsinais-Suomen alueella Pyhärannassa sijaitsee entisellä Puolustusvoimien alueella upea retkeilyreitti Hierkonpolku, joka avattiin vuonna 2019 yleisön käyttöön.



Alue toimi vuodesta 1960-2014 saakka Puolustusvoimien alueena. Paikalle harkittiin, jopa varuskunnan perustamista, mutta näin ei kuitenkaan koskaan käynyt vaan alue toimi armeijan ampuma- ja harjoituskäytössä ainoastaan. Vuoden 2014 jälkeen Puolustusvoimat luopui alueesta ja se siirtyi metsähallitukselle. Metsähallitus ja Reilan kyläyhdistys Reidu päättivät yhteistoimin toteuttaa alueella retkeilyreitin. Reitti on noin 3kilometriä pitkä rantapolku, joka kulkee Reidun rantasaunan ja Kyhkärännokan välillä upeissa merimaisemissa, edestakaisin reitin kokonaispituudeksi tuleekin silloin noin 6km. 







Reitin varrelle on rakennettu vuonna 2018 upea laavu, grillipaikka, puuhuone sekä käymälä. Grillipaikka sijaitsee aivan Kyhkärännokan päässä, josta löytyy myös parkkipaikka aivan vierestä, tämä grillauspaikka sopii myös hyvin liikuntarajoitteisille vieressä olevan parkkipaikan ansiosta. :) Laavu, puuhuone sekä käymälä sijaitsevat luontopolun keskivaiheessa, johon on myös mahdollista ajaa autolla hyvin lähellä sillä Säikän p-paikalta laavulle on vain 500metrin kävelymatka. Laavulla mahtuu isompikin porukka grillailemaan sillä tilaa riittää ja edessä upeat merimaisemat. 


Reitti on merkitty huolellisesti molempiin suuntiin, joten tällä luontopolulla et pääse eksymään, reitin voi aloittaa halutessaan Reidun saunalta ja kulkea läpi upeat hiekka- ja kivikkorannat aina Kyhkärännokkaan asti ja palata sieltä takaisin samaa reittiä tai vaihtoehtoisesti jos et halua koko reittiä kävellä voit jättää auton Säikän p-alueelle ja kävellä siitä vain toiseen suuntaan, sillä tämä parkkipaikka on melkein reitin puolessa välissä. 

Tällä luontopolulla on useasti tullut käytyä ja tykkään erityisesti tästä reitistä, koska maasto on helppokulkuinen ja upeat maisemat vallitsevat koko reitin ajan. :) <3 Suosittelen lämpimästi tätä reittiä kaikille! :)