15.4.2021

Itsevarmuus ja sen kasvattaminen


 Mitä on itsevarmuus ja miten kasvattaa sitä?!


Itsevarmuus on sitä, että uskaltaa olla aidosti oma itsensä, eikä tarvitse pyytää olemassaoloaan keneltäkään anteeksi, vaikka sinusta ajateltaisiin tai sanottaisiin mitä. Voimme elää omien arvojen mukaista elämää omien heikkouksien ja vahvuuksien kanssa, kun on vaan riittävän itsevarma itse asioista, eikä pelkää muiden mielipiteitä. Entä onko itsevarma ihminen ylimielinen? Ei.. Itsevarmuus ei tarkoita, että automaattisesti ihminen olisi ylimielinen, mielestäni ylimielinen on enemmän nokitteleva, koppava tai suorastaan röyhkeä ihminen, kun taas itsevarma ihminen voi olla avoin, sosiaalinen, lempeä ja hyväksyy muut ihmiset sellaisina, kuin he ovat.

 

On ollut ilo huomata, miten omaa itsevarmuutta on pystynyt kasvattamaan vuosien aikana ja mitä kaikkea on oppinut itsestään. Tärkein asia on oppia tuntemaan itsensä ja hyväksymään itsensä sellaisena, kuin on. Kukaan meistä ei ole kuitenkaan täydellinen, eikä siihen tarvitse edes pyrkiä. Olen alkanut tekemään enemmän juuri niitä asioita, mitä itse olen halunnut tehdä ja mistä nautin eniten, välittämättä mitä muut ajattelevat tekemisistäni. Itsevarmuus kasvaa asioista, joita itse haluaa tehdä ja mistä nauttii. Uskallan nykyään helpommin ottaa vastuun tekemistäni asioista, pelkäämättä heti niiden epäonnistumista. Ja jos epäonnistun, nostetaan pää pystyyn ja kokeillaan uudelleen, ei se niin iso asia ole epäonnistua elämässä, jokainen meistä epäonnistuu joskus ja se kasvattaa ihmisenä meitä vaan.

 

 Omat henkilökohtaiset vinkit miten kasvatat itsevarmuuttasi:

Voimme jokainen kehittää omaa itsevarmuutta asettamalla itsemme epämukavuusalueelle. Mieti asioita, mitkä ovat sinulle epämukavia tilanteita tai juttuja ja sukella niihin rohkeasti sisään, näin voit oppia nauttimaan epämukavistakin tilanteista ajan myötä.

Havaitse negatiivinen ajattelumallisi, monesti luomme oman pään sisään negatiivisen ajattelumallin, että emme ole tarpeeksi hyviä tai kykeneviä johonkin asiaan. Tämä ajattelumalli kannattaa haudata välittömästi, koska se ei sinua pitkälle vie. Mieti enemmän asioista aina positiivisia puolia ja juttuja, ne opettavat sinua enemmän.

Lopeta itsesi vertaileminen muihin ihmisiin, me olemme kaikki erilaisia ja vertailemalla itseämme muihin, emme saavuta mitään.

Muista myös älä yritä liikaa miellyttää muita ihmisiä tullaksesi hyväksytyksi, jokainen meistä on erilainen ja meillä on oikeus olla oma rohkea itsemme. Kirjoitin aiemmin täällä blogissa tekstin aiheesta rohkeutta on olla oma itsesi, suosittelen lukemaan myös sen tekstin. 😊


”Mitä tahansa elämässä haluatkaan, itsevarmuus on avain kaikkeen”




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti