27.5.2021

Karanteenipäiväkirja


Kun aloitin blogin kirjoittamisen tein päätöksen, etten kirjottaisi koronasta mitään tänne, koska sitä on kaikki uutiset ja sivustot jo täynnä. Perun nyt kuitenkin sen verran sanojani ja aioin kirjoittaa siitä tänne pienen pätkän, koska nyt aihe on lähellä myös itseä. Olen pelännyt alusta asti, että saisin covid-19 tartunnan ja olen vältellyt sen takia monia paikkoja ja rajoittanut kulkemiset ja tekemiset ihan minimiin. Olen siis ollut erittäin tarkka, että maskia käytetään ja käsiä pestään, sekä desinfioidaan jatkuvasti.


Sain kuitenkin tasan viikko sitten puhelun, jossa kerrottiin että olen altistunut koronapositiiviselle henkilölle.. En osannut heti sanoa tähän mitään, koska ajatukseni oli ensimmäisenä asiasta, että miten se olisi edes mahdollista ja miksi juuri minulle käy näin 😓 Seuraava huoli oli tietenkin, että onko minulla tartunta ja ketä kaikkia olen altistanut jo taudille, koska olin kuitenkin töissä puhelin soiton tullessa. Kuuntelin tarkkaan ohjeita puhelimessa ja soiton loputtua selitin töissä asian ja lähdin nopeasti kotiin  viettämään määrättyä kahdenviikon karanteenia, etten altistaisi enempää ihmisiä mahdolliselle taudille.

 

Minulle varattiin heti viikonlopulle aika korona testiin, jonne menin hyvin jännittynein fiiliksin, koska pelkäsin todella testin tulosta. Huoli oli suuri, koska en tiennyt olisinko jo tartuttanut muita ihmisiä, jotka kuuluisivat riskiryhmään ja olisivat vaarassa minun takiani. Yllätyin positiivisesti, kun testin tulos tulikin vielä samana iltana,  ja se oli onnekseni Negatiivinen! Huh mikä helpotus tässä kohtaa tuli, vaara tietenkin oli vielä, että oireita voisi tulla ja olisin kuitenkin saanut tartunnan. 


Nyt olen kuitenkin ollut jo viikon kotona karanteenissa ja onnekseni minulla ei ole minkäänlaisia oireita tullut, lukuun ottamatta tätä tylsyyttä, mikä kotona ollessa syntyy, kun ei pääse liikkumaan ihmisten ilmoille. Vaikeinta tässä on ollut se ettei itse pääse hoitamaan omia asioita kaupungille, eikä voi nähdä muita ihmisiä, kuin korkeintaan ikkunan takaa tai pitkän turvavälin päästä. 


Jos jotain positiivista tästä haetaan, että joutuu kotona olemaan niin nyt on ainakin ollut aikaa siivota koti perusteellisesti! :) Harvoin teen kuitenkaan niin suurta siivousta, että kävisin kaappeja läpi, kuin korkeintaan aina muuttojen yhteydessä, mutta nyt on nekin käyty läpi huolellisesti. Netflix on myös ahkerasti palvellut minua sadepäivinä ja sarjamaratonit ovat pyörineet! :) Toivottavasti jäljellä oleva karanteeni viikko menisi nopeasti ohi ja pääsisin palamaan taas arkeen ja nauttimaan tulevasta kesästä 🌞


Toivoisin ihmisiltä oikeasti ymmärrystä tätä koronaa kohtaan ja sitä, että hakeuduttaisiin testeihin, mikäli niitä oireita tulisi, jotta voidaan välttyä näiltä joukkoaltistumisilta paremmin ja saadaan joskus tämä covid-19 kuriin täällä ja päästäisiin nauttimaan taas normaalista elämästä ilman rajoituksia! :) 


Ihanaa alkavaa kesää kaikille! 🌞🌻❤







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti