2.1.2024

14 päivää lomaan!

                                                                    
 "sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä"

 

Ensimmäinen koko perheen ulkomaanmatka lähestyy hirmuista vauhtia jo 💛 

Jännittävää lähteä alle vuoden ikäisen vauvan kanssa ulkomaille, kun ei ole minkäänlaista kokemusta, miten matka sujuu pienen reissaajan kanssa tai mitä matkalta oikein edes odottaa tässä kohtaa, kun toinen on niin pieni vielä 😎 

Ehkä isoin kysymys itselle kuuluu, mitä kaikkea pakata mukaan vauvalle?? Olen pitkin syksyä jo asiaa yrittänyt miettiä, mutta en ole tullut oikein mihinkään johtopäätöksiin asian suhteen vielä, mitä kaikkea tarvitsemme hänelle mukaan. Erehdyin lukemaan netistä löytämiä listoja, joissa oli lueteltu tavaroita, mitä vauva tarvitsee mukaan ulkomaanreissulle ja kauhistelin niitä listoja oikeasti!! 😦 Sieltä löytyi siis ihan kaikkea aina matkasängystä pottaan, mitä olisi hyvä varata ulkomaanreissulle mukaan. Siis mitä, kuka oikeasti lähtee noita kaikkia Suomesta kuskaamaan ulkomaille asti? Ei kukaan, tai itse en ainakaan lähtisi ihan kaikkea kyllä raahaamaan. 

Lähtökohtaisesti ajattelen, että vaatteet, hygieniatarvikkeet, lääkkeet ja maitohappobakteerit, jotka muuten tilasin *Oloapteekin * verkkokaupasta ennen reissua itselle ja vauvalle mukaan. *Maitohappobakteerit* auttavat tasapainoittamaan ja vahvistamaan suoliston bakteerikantaa, jonka vuoksi niitä suositellaan syötävän ulkomaanmatkojen aikana, näin raskaana ollessa täytyy muutenkin olla vielä tarkempi kun ulkomaille lähtee, mitä siellä syö ja juo ja näin ollen haluan huolehtia pienillä asioilla, että matka taittuisi mukavimmin koko perheeltä! 😍💛

Muutaman päivän ruoat ja vaipat on hyvä ottaa Suomesta mukaan myös, mikä helpottaa huomattavasti saapumista lomakohteeseen, ettei tarvitse heti olla etsimässä kauppaa, josta saadaan vauvalle ruoat ja vaipat ostettua, mutta lähtökohtaisesti en edes niitä viikon vaippoja Suomesta ala kuskailemaan mukana, koska niitä saa kohteesta ostettua! 😎

Ollaan menossa Puerto Del Carmeniin Lanzarotelle ja ollaan oltu aika tarkalleen ottaen viisi vuotta sitten miehen kanssa lomalla samaisessa kohteessa, joten kohde on entuudestaan tuttu paikka meille ja taustatietoa on nyt tehty vähän enemmän sen suhteen, mistä sitten saadaan esimerkiksi ostettua ruokaa ja vaippoja vauvalle. Hotellin sijaintiin on myös vaikuttanut tällä kertaa se, että matkassa mukana on vauva ja kulkeminen tulisi olla helppoa ja vaivatonta rattaiden kanssa ja palvelut olisi hyvä olla lähellä😎 Niinpä ollaan valittu hotelli aivan keskustan tuntumasta, jonne meille on hotellilta matkaa vain 300metriä, eli käytännössä ollaan ihan keskustan ytimessä, uimarannallekin on matkaa vain 400metriä, eli kaikki tarpeellinen on lähellä. 

Me jäädään odottelemaan reissulle lähtöä ja reissukuulumisia kirjoittelen matkan jälkeen teille tänne blogin puolelle ja matkan aikana kuulumisia voi seurata myös mun Instagram tililtä @_mirakristiina_ 💛


Hyvää alkanutta vuotta kaikille! 😎💛



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti