18.12.2023

Suomen suosituin koko perheen ruokakirja - Samasta padasta

"Samasta padasta - Kaikki mitä tarvitset lapsiperheen nautinnolliseen ruokailuun"

Kädessäni on Samasta padasta - sarjan tuplapainos yksissä kansissa! 😍 1,5 kiloa ja lähes 500 sivua herkullisia ja inspiroivia ohjeita koko perheelle. Ruokatoimittaja Outi Tuomivaaran kirjoittamassa kirjassa on herkullisia ruokia vauvavuodesta aina taapero ikään asti.

Kirjan ensimmäinen osa tarjoaa lukijoille innostavia ja herkullisia reseptejä vauvavuoteen. Monissa resepteissä on käytetty yllättäviä mausteita, joista saatat jopa yllättyä, että vauvasi pitää, esimerkiksi kurkuma, juustokumina tai vaikka tuore minttu. Itse en osannut edes ajatella, että vauvallekin voi laittaa erilaisia mausteita ruokiin jo vauvavuotena. 

Kirjan toinen osa puolestaan tarjoaa enemmän ruokia vauvavuoden jälkeen. Kirjasta saat hyviä vinkkejä, miten ottaa lapsi mukaan kokkailuun ja miten taklaat tahtoiän ja nirsoilun. Kirjan resepteissä on parasta, että jokaisen ruoan kokkaat puolessa tunnissa, eli sinun ei todellakaan tarvitse kuluttaa montaa tuntia päivässä keittiössä kokkaillessa perheellesi ruokia. 


Odotan jo innolla, että päästään testaamaan pojan kanssa kirjan herkullisia reseptejä. Tulen kertomaan teille vielä, mitä herkkuja ollaan kokkailtu ja miten ne otettiin meillä vastaan. 😊 Itselle ainakin on tärkeää tehdä ruokaa, jonka saa nopeasti valmistettua, eikä koko päivää tarvitse viettää keittiössä vaan aikaa jää enemmän pojalle ja muille askareille! 😍

14.12.2023

10 yötä Jouluun

 Joulun odotus on alkanut ja koti alkaa saamaan ylleen Jouluisen tunnelman! 🎄🎅

Meillä on jo monena vuonna ollut joulukuusi ja tänäkin vuonna se saatiin koristeltua Itsenäisyyspäivänä, tästäkin alkaa selvästi tulla perinne, että kuusi laitetaan Itsenäisyyspäivänä ja koti valmistellaan Jouluun😍 Varsinaista joulusiivousta ei tänä vuonna tarvinnutkaan tehdä, koska muuton yhteydessä tuli sen verran hyvät siivoukset tehtyä, että se meni nyt joulusiivouksesta oikein näppärästi. 

Koira on jo tottunut joulukuuseen ja antaa kuusen olla rauhassa, mutta nyt jännitettiinkin, miten meidän 9kk ikäinen poika tuumailee joulukuusesta. Hyvin maltillisesti ja varovaisesti hän on käynyt koskettamassa kuusen alaosassa olevia palloja ja lattialla olevia tonttuja, mutta sen enempää hän ei ole kuuseen koskenut ainakaan vielä! Mikä helpotus, ei tarvitse koko ajan olla kieltämässä ja vahtimassa, milloin on mitkäkin pallot ja nauhat pisin asuntoa 😅

Vuosi vuodelta odotan enemmän ja enemmän Joulua ja musta alkaa kuoriutumaan oikein kunnon Joulu ihminen, tykkään laittaa nykyään enemmän koristeita ja joulutonttuja pitää, joka vuosi ostaa muutama lisää! 😅 Tänä vuonna taisin ostaa peräti kuusi uutta tonttua 🙊😍 Hups! No ei niitä onneksi kukaan laske, montako niitä löytyy kodista tuomassa jouluiloa 🎄

Meillä vietetään Joulu tänä vuonna ihan omalla porukalla kotona nauttien jouluherkuista ja kiireettömyydestä 🧡 Ulkoillaan koko perhe ja käydään viemässä haudalle kynttilät isovanhemmille 🕯💛


Rauhallista Joulun aikaa jokaiselle! 🎄💛💛💛💛


8.12.2023

Muutto on vihdoin ohi!



 Muutto on vihdoin ohi!! 💛


Tätä fiilistä on odotettu, kun tavarat on saatu uuteen osoitteeseen ja vanha kämppä siivottua, sekä avaimet luovutettua vanhan asunnon omistajalle. Ai, että mikä fiilis!! Uudessakin osoitteessa on saatu tavaroita purettua ja lähes kaikki tavarat on löytänyt oman paikkansakin. 😍

Muutettiin nyt isompaan asuntoon, joten uusia kalustehankintojakin täytyy tehdä, uusi sohva, tv taso, mattoja, lamppuja, lasten huoneen kalusteet ja kaikkea muuta pientä on ostettavana, mutta ne jääköön nyt odottamaan ensivuoden alkuun. Isommat kalustehankinnat ovat kuitenkin aika tyyriitä tänä päivänä ja Joulu vie pienen siivun budjetista, sekä Tammikuun loma matka aurinkorannoille. 😎

Muutto oli tällä kertaa rankin kokemus hetkeen, sillä sain vain muutama päivä ennen muuttoa sain koronan ja meillä sitten sairasteltiin ihan kunnolla koko muuton ajan 😓 Ainakin taas tietää, ettei tarvitse hetkeen muuttaa tai edes miettiä muuttamista. Tosin ei siihen pitäisi löytyä edes aihetta hetkeen...😁

Nyt aloitetaan kodin jouluvalmistelut, jota hetkeä olenkin odottanut jo pidemmän aikaan! Musta on alkanut iän myötä kuoriutumaan joulu ihminen enemmän ja enemmän, onkohan tää nyt näitä 30ikävuoden hömpötyksiä 🙊🎄🎅