Päätin lähteä kokeilemaan soseiden tekemistä itse viimeinkin! Ja vitsi, yllätyin miten helppoa ja loppupeleissä myös vaivatonta se oli! 😍
Aloitin perus vihanneksista harjoittelun, koska en ollut ikinä ennen soseita tehnyt lapselle. Porkkana ja kukkakaali olivat ensimmäiset testi vihannekset ja hedelmistä testiin pääsi omena! Ehdottomasti jatkoon soseiden tekeminen itse! Aiemmin ajattelin, ettei aikaa löytyisi soseiden tekemiseen itse ja pääsisi paljon helpommalla, kun ostaa soseet valmiina kaupasta. Tottahan se on, että helpommalla pääsee, kun ostaa soseet valmiina, mutta kalliimmaksi se tulee pitkässä juoksussa. Nyt jälkeenpäin mietin asiaa, niin eihän mulla mennyt, kun noin 45minuuttia, kun tein isommat määrät soseita valmiiksi pakastimeen ja siinä samassa tein vielä meidän omat ruoat. 😅 Taas on yksi tekosyy vähemmän ja jatkossa meidän keittiöstä valmistuu soseita enemmän pojalle.
Pikaohje soseiden valmistukseen:
1. Pese huolellisesti vihannekset, marjat ja hedelmät
2. Pilko sopivan kokoisiksi paloiksi kattilaan
3. Lisää vettä kattilaan (Vihannekset vaativat enemmän vettä, kun marjoille ja hedelmille riittää pieni määrä vettä)
4. Kypsennä pehmeiksi
5. Kaada osa keitinvedestä pois (jätä keitinvettä talteen, voit tarvita sitä vielä)
6. Soseuta hyvin
7. Jäähdytä
8. Säilö/pakasta valmiit soseet
9. Valmis!
Valmiit soseet pakastan jääpalamuotteihin ja tällä kertaa myös osan omenasoseesta pakastin vähän isompiin rasioihin suoraan, niin saadaan siitä sitten puuroon laitettua kivasti. Noin vuorokauden kuluttua pakastamisesta naputan valmiit sosepalat pakasterasioihin säilöön.
Seuraavaksi ajattelin lähteä kokeilemaan ainakin bataattia, perunaa ja jotain marjoja, mustikkaa on itse poimittuna pakastimessa vielä, joten siitäkin olisi hyvä lähteä sosetta tekemään. Katsotaan mitä kaikkea herkkua täältä vielä valmistuukaan. 💛
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti